Pahennusta köyhin eväin

Odd Future Wolf Gang Kill Them All oli viime vuoden isoin hip hop-sensaatio. Kollektiivin pääjehu Tyler, The Creator aiheutti pahennusta ja ihastusta kakkoslevyllään Goblin. Samassa imussa otsikoihin ja blogeihin päätyivät kultakurkku Frank Ocean ja ehtaa gangstaa suoltava MellowHype. Vuotta myöhemmin kollektiivi julkaisee ensimmäisen virallisen kokoelmansa.

Ne jotka ovat blogiani lukeneet jo jonkun aikaa tietävät, että pidän suunnattomasti Tyler, The Creatorista. Vaikka lyriikat ovat keskenkasvuisia, niin miehen visio levyillään on niin vahva, että huditkaan eivät puistata. Ne vievät kumminkin tarinaa ja teemaa eteenpäin. Kun levyltä viedään yhtenäisyys kokonaan pois, niin yksittäisten biisien on silloin parempi olla todella hyviä. The OF Tape Vol. 2:n kohdalla biisit ovat harmittavasti vähän mitä sattuu.

Levyllä suurimmassa äänessä on MellowHypen kaksikko Hodgy Beats ja Left Brain. Ensiksi mainittu räppää lähes joka kappaleella ja jälkimmäinen on tuottanut lähes koko levyn. Kokoelman kehnouden voi siis melko hyvällä omallatunnolla vierittää heidän niskoille.

Hodgy Beats on teknisesti hyvä räppääjä. Flow on sulava ja mies pystyy sylkemään riimiä sulavasti biittiin kuin biittiin, mutta kun lyriikat pyörivät horojen, pajauttelun ja väkivallan parissa jokaisella biisillä, niin mitta täyttyy hyvin äkkiä. Left Brainkin on periaatteessa oikein hyvä tuottaja, mutta harmittavan yksipuolisia biittejä on mieheltä tullut tälle levylle.

The OF Tape Vol. 2 osoittaa vähän turhan pahasti kollektiivin taitojen jakautumisen. Heti kun Tyler tai Ocean pääsevät ääneen, niin kappaleet ovat hyviä. Tosin kummankin parhaat biisit kuulostavat enemmän aihioilta kuin kappaleilta. Analog 2 sisältää käytännössä kaksi biisiä, jotka kummatkin tuntuvat loppuvan kesken ja väläyttävän idean, josta olisi voinut jalostaa mahtavan biisin. Samoin Frank Oceanin ainoa soolobiisi levyllä, White, on kuin demoluonnos, josta olisi joskus voinut tulla hyvä biisi. Nyt se on vain raakile.

Onneksi levyn päättää aivan mahtava Oldie, jossa kollektiivin heput pääsevät räppäämään freestylena. Siinä kuuluu kokonaisuudessaan vapautuneisuus, mitä on odottanut koko levyn kuulevan. Toki räppäreiden roolit kuuluvat tässäkin kappaleessa, mutta räppien vaivattomuus ja biitin letkeys tuovat porukan hauskaapitävän hengen parhaiten esiin. Tätä toivoisi kuulevan lisääkin, eikä levyllistä väkinäistä provoilua halpojen biittien säestyksellä.