#131 All Blackshirts to Me

Or as common people say, Cats on Fire on helevetin hyvä

Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: A Different Light, After the Fact, Well Well What Do You Know, It's Clear Your Former Lover
Löytyykö hyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus
8,9

Useat suosikkibändini ovat lopettaneet jo vuosia ennen kuin niihin tutustuin. Monet edelleen kasassa olevat suosikkini puolestaan ovat julkaisseet parhaat levynsä kohta 20 vuotta sitten. Tästä syystä yhtyeillä, joiden kehitystä olen seurannut alkuvaiheista lähtien, on erityinen asema sydämessäni. Yksi tällainen bändi on Cats on Fire, joka on ollut yksi suosikeistani Draw in the Reins -ep:stä (2006) lähtien.

The Province Complains ja Our Temperance Movement -levyihin verrattuna All Blackshirts to Me avautuu hitaasti. Levy ei ole yhtä hitikäs kuin aiemmat albumit, mutta se tuntuu kasvavan kuunteluiden myötä. Uskon ja toivon, että All Blackshirts to Me tuottaa iloa vielä pitkään, sillä se ei ole vajaassa viikossa unohdettavaa ”blogi-indietä”, vaan taidolla, näkemyksellä ja lämmöllä tehtyä popmusiikkia, jollaisella on tapana kestää vuodesta toiseen.

Vaikka uusin levy hieman poikkeaakin aiemmista, ovat Cats on Firen vahvuudet pysyneet samoina: erinomaiset melodiat, poikkeuksellisen oivaltavat lyriikat ja laulaja Mattias Björkasin vaikuttava lauluääni ovat yhdistelmä, jollainen on vain harvoilla bändeillä. Parissa lukemassani levyarvostelussa on nostettu esiin 1914 and Beyond sekä Smash It to Pieces -kappaleiden poliittiset tekstit. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että useassa biisissä käsitellään taitavasti katumusta, kateellisuutta ja häpeää. Juuri nämä biisit (esimerkiksi My Sense of Pride, Well Well What Do You Know, It’s Clear Your Former Lover) ovat lyriikoiltaan albumin parhaimmistoa.

All Blackshirts to Me -levyllä 80-lukulaisesti helkkyvä kitarapop on saanut mausteeksi Agentsien rautalankaa ja Leevi & the Leavingsin melankoliaa aiempia Cats on Fire -levyjä enemmän. Tämä yhdistelmä Britanniaa ja Suomea erottaa Cats on Firen maailman tuhansista muista indiepoppareista ja kasvattanee bändin mainetta entisestään.  


Posted in , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

3 Responses to
#131 All Blackshirts to Me

  1. CoF-kiinnostukseni on viime vuosina ollut pienessä laskussa. Toki symppaan bändiä edelleen, mutta uusiin biiseihin ei ole tullut tutustuttua. Nyt vasta kuuntelin tuon kappaleen ekaa kertaa, ja höh, sehän on uusi versio bändin vanhasta Stars-biisistä! Tämän perusteella en nyt kyllä vielä osaa sanoa juuta enkä jaata uuden levyn kiinnostavuudesta. Onkohan sitä kuunneltavissa missään? (Solitin Spotify-politiikka on ymmärrettävä mutta ärsyttävä.)

    VastaaPoista
  2. Solitin Soundcloud-sivulla toisena maistiaisena on A Few Empty Waves (http://soundcloud.com/soliti). Mie en ainakaan ole löytänyt mitään sivustoa, josta uuden levyn saisi kuunneltavakseen.

    Enpäs ollut huomannut, että My Sense of Pride tosiaan on periaatteessa sama biisi kuin Stars. Mistä tuli mieleen, että Dealing in Antiques -kokoelma on jäänyt melko vähille kuunteluille. Se on pikkuisen turhan tuhti paketti kuunneltavaksi, vaikka biisit ovat toki mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainkin levyn kuunteluun "epävirallista kautta" (köh köh), mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä. Pitää muistaa ottaa asiaksi ensi viikolla.

      Joo, eipä ole tullut kuunneltua antiikkilevyä montakaan kertaa, mutta ne vanhimmat biisit ovat hyvinkin tuttuja, They Produced a Girl ja Stars ovat pitkäaikaisia suosikkejani.

      Poista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.