Ensikosketus: 2012

Helmeilevimmät biisit: Auringonlapsi, Reeperbahn, Oodi ilolle, Juoksepoistyttö

Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Olavi Uusivirta on viidennellä levyllään muuttunut mies. Siinä missä miehen kaksi edellistä levyä piehtaroivat nuoruudessa synkästi ja vimmaisesti, niin nyt soitossa kuuluu ilo ja rentous, ja sanoituksistakin voi kuulla, että mies on valmis astumaan aikuisuuteen.

Kun Uusivirran edelliset levyt Minä olen hullu ja Preeria hakivat äänensä 80-luvun post-punkkareilta, niin Elvis istuu oikealla kumartaa 70-luvun rock-tähdille. Suoria viivoja on vaikea tehdä, koska elementtejä on otettu niin Suomi-rockin legendoilta kuin glam-rockistakin. Levyn kuuntelu ei onneksi sentään ole viittausbingoa, vaan kappaleet seisovat tukevasti omilla jaloillaan Uusivirran vahvojen tulkintojen sekä monipuolisten ja vahvojen sovituksien ansiosta. Jo levyn avausraita Auringonlapsi soi sellaisella letkeydellä ja rentoudella, ettei moista olisi voinut edellisten levyjen Uusivirralta edes odottaa.

Uusivirran tuotannon selkärankana on aina ollut nuoruuden ylistys, mutta nyt tunteet eivät loiki suuntaan jos toiseen. Edellisten levyjen melankolian ja tunteissa rypemisen on vallannut pysyvyys ja positiivisuus. Hetkessä elämistä tukee tietynlainen haikeus ja menneisyyden muistelu, joka vain todistaa sen, että Uusivirran kappaleiden hahmot ovat valmiita astumaan aikuisuuteen. Ikuinen nuoruus on siis myytti.

Kritiikki mitä levylle voi etsiä, niin ehkä on asiallista pohtia sitä, onko Uusivirralla omaa ääntä. Mies haluaa kovasti nousta suomalaisten lauluntekijöiden terävimpään kärkeen, mutta keinot on lainattu muilta. Kuten aiemmin totesin, ei Uusivirran kohdalla voi puhua suorista linjanvedoista muihin artisteihin, mutta mielleyhtymät ovat niin vahvasti menneessä, ettei Uusivirrasta voi puhua omaperäisenä lauluntekijänä. Hyvä lauluntekijähän Uusivirta on, sitä ei käy kiistäminen, mutta voiko menneisyyden kanavoimisella koskaan nousta "sukupolven ääneksi"? Potentiaalia on, mutta tuntuu, että se viimeinen uskonloikka tarvittaisiin vielä täysosumaan.

Elvis istuu oikealla on hieno levy ja alkavaan kevääseen levyn rento ja iloinen sointi sopii täydellisesti. Levy myös osoittaa Uusivirran monipuolisuuden ja muuntautumiskyvyn laulajana ja lauluntekijänä, mutta tietyssä mielessä toivoisi, että aikakaudellinen katse olisi levyn kannen mukaisesti eteen, eikä taaksepäin.