Jannen pohdinnat vuoden 2011 keikoista ja musiikista

Vuosi 2011 jää itselleni mieleen lähinnä loistavien keikkojen ja etenkin erään erityisen elokuun toisena viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa järjestettävän viiksekkäitä miehiä,, persoonallisesti pukeutuvien tyttöjä ja tietenkin muovilinssisten silmälasien käyttäjiä vetävä festivaali, johon tyttöystäväni kanssa eksyin menestyksekkäästi ja nousipa yksi biisi ylitse muiden kyseiseltä festareilta ja vieläpä täysin puun takaa.

Mikään levy ei täysin räjäyttänyt pankkia vuonna 2011 ja muutenkin musiikinkuunteluni kiitos Spotifyn on aiheuttanut, ettei minulle ole noussut suoranaista suhdetta mihinkään tiettyyn uuteen levyyn, toisaalta oon löytänyt todella monta uutta bändiä ja laajentanut musiikkimieltymyksiäni entisestään, mutta kyllähän tänäkin vuonna on julkaistu biisejä ja levyjä, jotka ovat tasaisin väliajoin soineet erinäisistä kaiuttimista erinäisissä tilanteissa ja tunnelmissa.



BIISIT

Lykke Li - I Follow Rivers (The Magician Remix)







A moment after the festival officials had announced Lykke Li had to cancel her show Tensnake dropped this Magician remix of Lykke´s "I Follow Rivers" at the Black Tent and the crowd wen´t mad!

Näin kirjoittaa videon Vimeoon pastennut Esa Laukkanen ja olen hänen kanssaan samaa mieltä! Lykke Lin I FOllow Rivers oli yksi suurimpia indie-hittejä tänä vuonna ja soikin radioissa ärsyttävyyteen asti. Lykke Li perui Flown keikkansa todella lyhyellä varoitusajalla ja moni pettyikin. Itsekin vähän harmittelin keikan peruuntumista hetken, mutta ilman Lykke Lin peruuttamista olisi monelta jäänyt tämä loistava Tensnaken keikka väliin ja tunnelma oli suoraan sanottuna teltan katossa. Biisihän ei ole Tensnakea, mutta hän sai minut innostumaan tästä remixistä joka käyttää hyvin hyödyksi tarttuvaa kertsiä, ei ehkä mikään maailman ihmeellisin biisi, mutta minulle tärkeä osa tätä vuotta.

Washed Out - Within and Without



Washed Outon kokopitkä ei ollut yhtä persoonallinen ja raikas yllätys kuin Life Of Leisure -EP. Meno oli muuttunut paljon pehmeämmäksi ja särmät sekä lo-fi elementit oli hiottu pois laulua lukuunottamatta, joka on unenomaista ja sopii tähän genreen kuin nakutettu. Perus Chillwavea tämä on, mutta todella hyvin tehtyä sellaista ja itse ainakin nautin tästä pehmeästä äänimaailmasta ja rauhallisesta tunnelmoinnista.

Radiohead - Lotus Flower


Kyllä Radiohead julkaisi tänä vuonna albumin, se ei ollut mitenkään huono vaan oikeastaan hyvä, mutta jotenkin Radioheadiltä odotettiin jotain yhtä loistavaa kuin vuoden 2007 In Rainbows, joka on toisaalta myös epäreilua. The King Of Limbsillä on hyvät hetkensä joista on osoituksena ensimmäisenä sinkkuna ja videobiisinä julkaistu Lotus Flower, joka ei ole toisaalta mitenkään uusi biisi, mutta julkaistu kumminkin tänä vuona ensimmäistä kertaa studioäänitettynä versiona. Biisi on valloittava ja etenkin kertsi aiheuttaa pientä väreilyä selässä, hyvällä tavalla. Lisäksi video on oikeastaan loistava minimalistisuudessaan ja Thomin persoonalliset tanssiliikkeet, no kuka ei vaan voi olla pitämättä?



Biisit eivät ole missään järjestyksessä valitsin vaan ne, joista minä tai joku muu ei ole vielä kertonut, kyllähän niitä muitakin hyviä biisejä julkaistiin tänä vuona ja tässä listaa.

The Antlers - French Exit
Bag Raiders - Sunlight
Bon Iver - Perth
James Blake - The Limit To Your Love
M83 - Midnight City
Active Child - Hanging On
Neon Indian - Polish Girl
Viola - Newest Hottest Whatever
Regina - Soitan Sinulle/Haluan Sinut/Unessa
Shine 2009 - New Rules
Kemopetrol - Brighter
Niva - Lost Patience
St. Vincent - Northen Lights
Siriusmo - Feromonikon
Wild Beasts - Albatross
Friendly Fires - Hurting


LEVYT


Huomasin miten pitkä tästä postauksestani tulikaan, joten tyydyn vaan listaamaan itselleni tärkeimpiä levyjä sen tarkemmin analysoimatta niitä, sen voin säästää seuraaviin levyanalyyseihini, koska aion kirjoittaa monestakin listaamistani levyistä. 

M83 - Hurry Up We're Dreaming 
Active Child - You Are All I See
Washet Out - Within And Without
Jamie Woon - Mirrorwriting
James Blake - s/t
Bon Iver - s/t
The Antlers - Burst Apart
Shine 2009 - Realism
Regina - Soita Mulle
Niva - Feverish Dream (ep)
Destroyer - Kaputt
Lykke Li - Wounded Rhymes
The Field - Looping State of Mind
Metronomy - English Riviera


Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to
Jannen pohdinnat vuoden 2011 keikoista ja musiikista

  1. Kivaa, Regina tais löytyä jossain muodossa meidän kaikkien listoilta! Samoin Bon Iver ja M83 oli huipulla.

    VastaaPoista
  2. Toi Washed Outin levy on soinut aina vaan enemmän omassa soittimessani, se on jotenkin kasvanut kiinni minuun. Aluksi tuntui jopa hienoiselta pettymykseltä, mutta nyt lukeutuu ehdottomasti viime vuoden parhaisiin. Hienoa nähdä Antlers listalla, Burst Apart kuuluu viime vuoden aliarvostetuimpiin levyihin.

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.