Julkaisuvuosi: 2011

Ensikosketus: 2011

Helmeilevimmät biisit: Laika vs. Lassie, Maailmanloppu, Hitaat, Odessa

Löytyykö levyhyllystä: Spotify

Levyn huumaavuus

7.0

Wiidakon vuonna 2008 julkaistu Asiat joita et voi koskaan saavuttaa, toimi ja toimii edelleen itselleni yllättävän hyvin, levy sisälsi monia hyviä biisejä, etenkin Äänet oli komea tanssittava indie-rock kappale, joita harvoin kuulee, etenkin suomenkielisenä ja vaikka olikin paikoin epätasainen, silti siitä jäi positiivinen maku. Itseasiassa tutustuin wiidakkoon jo joskus vuonna 2005 ja löytyyhän hyllystä joku bändin vanha demo-ep:kin. No, Wiidakko palasi 3 vuoden levytyshiljaisuuden jälkeen julkaisemalla viime marraskuussa omaa nimeään kantavan kolmannen levynsä, jolla on hetkensä, mutta ei valitettavasti yllä Asiat joita et voi koskaan saavuttaa tasolle.

Levyllä ensimmäisenä, tai no muutenkin Wiidakkoa kuunnellessa ensimmäisenä nousee esille Markus Kujavan persoonallinen lauluääni, sekä lyriikat, jotka jakavat monen mielipiteen. Itse olen Markuksen ääneen tottunut ja tällä levyllä se ei ärsytä oikeastaan ollenkaan, mutta lyriikat nousevat yhdeksi levyn kompastuskiveksi. Välillä ne toimivat ja löytyy yksittäisiä hauskalla tavalla nokkelia oivalluksia, mutta välillä voi vaan ihmetellä, mitä Markus on miettinyt lyriikoita kirjoittaessaan. Esimerkiksi jo todella hölmösti nimetyn Kovaa Kamaa biisin "Tää on kovaa kamaa" -laini hämmentää. vaikka itse biisi sisältääkin kliseisyydessään yhden levyn parhaimmista kertosäkeistä, toisaalta taas Hitaat biisin hauska tarina epävarmasta teinipojasta, etsimässä tanssiseuraa hitaisiin tutkiskellessaan samalla ympäristöä ja itseään "katsekontakti on kuin oppikirjasta." Harmittavasti kyseisen biisin pilaa liikaa toistoa sisältävä kertosäe, jonka rytmi kyllä pistää tanssittamaan.

Lyriikoiden lisäksi nousee toinen kompastuskivi, vaikka jätkät soittavatkin hyvin ja levy on muutenkin todella hyvän kuuloinen soundeiltaan, on moni sovitus ihmeellinen. Muuten erittäin koukuttava Maailmanloppu olisi muuten loistava biisi, mutta miksi Wiidakon pojat eivät ole malttaneet tehdä kunnon bridgeä kertosäkeeseen vaan se läväytetään ilmoille tyhjästä, etenkin kun kertosäe on fiilikseltään erilainen kuin muu biisi, mutta biisi on silti mielestäni hyvä, mutta pienellä miettimisellä ja vaivalla siitä olisi saanut erinomaisen. 

Löytyy levyltä toki hyviäkin puolia kaksi ekaa biisiä toimivat erinomaisesti ja etenkin Laika vs. Lassien kertosäkeessän on tarvittavaa potkua. Myös levyn pisin biisi Antaa Siltojen Palaa kasvaa hienosti kliimaksiinsa. Seis Seis Seis biisissä on hauska punk-piireissä enemmän käytetty chantti kertosäkeessä ja levyn päättävän Nopesti Nyt biisin lyhyt loppurevittely on mukavaa kuunneltavaa ja tuo esille levyn mainiot saundit. 

Wiidakko ei epäonnistu uudella levyllään, mutta pienellä hienomisella tästä olisi saanut hyvän levyn ja jos jätkät tekisivät musiikkinsa englanniksi antaisi se anteeksi lyriikoiden ajoittaista hölmöyttä, toisaalta se veisi osan pois bändin tietynlaisesta omaperäisyydestä tehdä tämmöistä tanssittavaa vaihtoehtoista rokkia suomeksi, jota kuullaan yleensä lähinnä britteinsaarien suunnalla. Kuten levyn oikeasti tyylikkäästä kansikuvasta voi jotenkin päätellä.