#60 A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss)




Julkaisuvuosi: 2008
Ensikosketus: 2008
Helmeilivimmät biisit: Jos on joulufiilistä, jokainen biisi toimii
Löytyykö levyhyllystä: Spotify
Levyn huumaavuus: näin jouluna 8½, kesällä vähän vähemmän


Nyt on vuorossa jouluteemaviikko! Kyllä, jouluun on näkökulmasta riippuen vielä/enää kaksi viikkoa, mutta joulukiireiden ja rauhoittumisen takia emme ensi viikolla kirjoita vaan blogimme on joulutauolla, joten luokaamme joulutunnelmaa niin hyvien kuin niiden huonojenkin jouluteemaisten levyjen parissa. Itse kirjoitan mielestäni hyvästä ja oikeastaan todella ihanasti nimetystä Glasvegasin joulu-ep:stä A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss) joka julkaistiin vuoden 2008 joulukuussa.

Levyn kantamana teemana on rakkaus tai itseasiassa eroaminen ja sen eri vaiheiden käsitteleminen aina erosta, itsetutkiskelun kautta anteeksipyytämiseen ja lopulta asioiden hyväksymiseen ja iloitsemiseen elämän pienistä iloista, joita James Allan tulkitsee tuneikkaasti vahvalla skottiaksentillaan, joka tuo tietynlaista aitoutta ja sympaattista otetta lyriikoihin. Kakkosbiisin Fuck You It's Overin tuska on melkeinpä käsinkosketeltavan katkeraa samoin kuin Please Come Back Homen melkein säälittävyyteen vajoava aneleminen. Onko tämä sitten aitoa tunteiden purkamista, en edes välitä siitä onko, sillä riittää, että minulle tämä kuulostaa aidolta.


Miksi tämä on joulu-ep? Tarina sijoittuu jouluun ja viimeisenä biisinä kuullaan coveri Silent Nightista, mutta se missä tämä levy onnistuu parhaiten on joulutunnelman tuominen mukaan osaksi populaarimusiikkia ja tämä vielä toimii erittäin hyvin! En tiedä toimiiko tämä levy musiikillisen teemansa takia keskellä kesää, mutta en välitä siitä, sillä joulukuiseen iltaan tämä sopii loistavasti. Glögin ja Joulutortun seuraksi, vielä kun sataisi vaan sitä lunta. 


Kuten hyvin tiedämme joulu on ilon juhla ja vaikka levy onkin lyriikoiltaan surumielinen on nimikkobiisissä jo mukana hentoa iloitsemista.


"For a snowflake fell and it felt like a kiss now I'm okay"


Hymyilen. Kaikki tuntuu paremmalta, kunhan jaksaa iloita pienistä arkipäiväisistäkin asioista.

Posted in , , , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to
#60 A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss)

  1. Fuck You, It's Over on yks Glasvegasin parhaimmista biiseistä ja itseasiassa eka heiltä, johon ihastuin. <3

    VastaaPoista
  2. Mä en edes nuistanut miten hyvä tää ep onkaan. :) Etenkin toi biisi mainitsit ja moni muukin. Mun mielestä voittaa kokopitkät levyt kokonaisuutena tai no, näin jouluna ainakin. :D

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.