Blogissa tällä viikolla Ruotsi-viikko! Ihanaisen länsinaapurimme levyjulkaisut siis ruodinnassa teemalla "Ruotsi-levy, joka vei sydämeni". Päivät ovat hieman heittäneet häränpyllyä, mutta älkää antako sen häiritä. Tällä kertaa siis meikätyttö avaa potin ja klassikolla vieläpä.

Levyn huumaavuus

10.0

Jos on olemassa jokin sellainen ruotsalainen yhtye, joka esittää biisit omalla äidinkielellään, ja josta vain hyvin harva on voinut olla koskaan kuulematta, on se yhtye Kent. Yli kaksikymmentä vuotta sitten Coca-Cola Kids -nimellä alkunsa saanut, puoliksi ruotsinsuomalainen viisikko on nykyisin kutistunut kvartetiksi, täyttää Hartwall Areenan kokoisia halleja ja on muuttanut soundiaan aikaisempaa tanssittavampaan suuntaan. Viime vuosituhannen puolella oltiin kuitenkin vielä täysin kitarapainotteisia.

Isola Om du var här -hitteineen oli varmasti monelle, allekirjoittaneellekin, se levy, joka toi Kentin signaalin musiikkitutkan vaikutusalueelle. Vasta hempeä Hagnesta Hill kuitenkin sytytti rakkauteni. Melankoliassa uiva lätty sopi ylioppilaskirjoituksiin valmentautuvalle tyttöselle loistavasti sekä vahvojen melodioidensa että lyriikoidensa suhteen.

Levynä HH on ehjä ja nimenomaan hitureihin painottuva, surullinen kokonaisuus. Se rakentuu vaihdellen varovaisesti alakuloisuuden ja toiveikkuuden, verkkaisuuden ja eloisuuden välillä. Eheyden lisäksi kappaleissa on kuitenkin myös variaatiota. Cowboys taipuu ambientin suuntaan, menestyksekäs Musik non stop taas on ehtaa poppia. Tietyllä tapaa jokunen biisi tekisi mieli jättää levyltä pois, mutta kun yrittää valita, että mikä, huomaa tehtävän olevan liian haasteellinen toteutettavaksi. Lempiraitojen määrä vaihteleekin hieman kunkin olotilan mukaan. Yksi kuitenkin on ja pysyy (myös siellä maailman hienoimpien kappaleiden listalla): Kevlarsjäl. Så länge hjärtat mitt slår / så minns jag dig när / du stack ett hål i min kevlarsjäl. Niisk.

Hagnesta Hill on yhtä kuin kesä 2000. Sitä tuli luukutettua kolmenkymmenen asteen helteillä talo täristen, nauttien pitkistä aamuista ja valmistautuen elokuiseen Ankkarockin keikkaan. Levyyn liittyy kuitenkin myös paljon huonoja muistoja. Vasta tänä vuonna pystyin kuuntelemaan sitä pitkästä aikaa itkemättä tai voimatta pahoin. Hyvä niin, sillä täyden kympin tekele olisi sääli jättää hyllyyn pölyttymään.