Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nu-metal. Näytä kaikki tekstit

#269 Follow The Leader

By June | Published torstai 31. tammikuuta 2013

Örr örr friikki remmin päässä.


Julkaisuvuosi: 1998
Ensikosketus: 1999
Helmeilevimmät biisit: Freak On A Leash, Dead Bodies Everywhere, Pretty
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus
6.8


Aika on rajallista. Kaikki on rajallista - myös mielenkiinto mättömetallia kohtaan. Onhan se tietysti ihan kiva, että kaikella on se oma aikakautensa, fifteen minutes in fame, enkä väitä, etteikö KoRn-faneja löytyisi ympäri maailmaa varmasti vieläkin. Angstimusiikkia se ainakin on parhaimmillaan. Se on örinää ja mörinää, mutta ei varsinaisesti death metaliin viittaavaa tai liian itsemurha-altista. Sopii jännästi myös naispuolisille, herkemmän musiikin ystäville.

Mietin, mikä olisi reaktio, jos Follow The Leaderin laittaisi pyörimään lasten mehukesteillä. Alkaisivatko lapsoset itkeä? Ja kävisikö lopulta samoin aikuistenkin keskuudessa? Kappaleiden luomaa pelottavaa ilmapiiriä ei nimittäin voi väheksyä. Monesta biisistä löytyy kyllä jujua, ja sävellykset sekä murisevat bassot edelleen jossain määrin kutkuttavat sielua, vuosien jälkeenkin. Raidat eivät levyä tuntemattomalle erotu toisistaan, mutta jokaisella on oma sävynsä, joka palaa helposti mieleen silloin, kun lättyä on luukuttanut lukemattomia kertoja. Huonoimpien joukkoon kuuluu tylsä Children Of The Korn (feat. Ice Cube), kun taas aikoinaan lempparini oli ehdottomasti All In The Family (feat. Fred Durst). Tänä päivänä mielipide-ero näiden biisien välillä ei ole ihan niin radikaali.

Sen sijaan se, mitä en voi enää sietää, on Jonathanin laulu. Tai "laulu". Kappaleet iskisivät edelleen, jos rääkättävän eläimen tilalla kuultaisiin kuulaita vokaaleja ja soundeja olisi muutenkin puhdistettu hieman. Vastaavia yrityksiä on kyllä kuultu KoRnin uudemmassa tuotannossa, ja onnistuttukin siinä ajoittain. Tämän levyn vasrin subjektiiviset pisteet kuitenkin tulevat tällä(kin) kertaa puhtaasti nostalgiasta. Ja Freak On A Leashin hienosta videosta.


Posted in , , , | Leave a comment

#39 Chocolate Starfish and Hot Dog Flavored Water

By | Published perjantai 11. marraskuuta 2011


Julkaisuvuosi: 2000
Ensikosketus: 2000
Helmeilevimmät biisit: Onks tää joku vitsi vai?
Löytyykö levyhyllystä: Löytyi.


Levyn huumaavuus:
 2.0 (Nostalgiapisteitä)

Kyllä, arpa osui kohdallani Limp Bizkitin "klassikkolevy" Chocolate Starfish and Hot Dog Flavored Wateriin. Pahintahan ei ole se, että levy on aivan sysipaska, niin kuin te kaikki tiedättekin, vaan se että joudun kohtaamaan yhden pahimmista musiikillisista luurangoista kaapissani silmästä silmään.

Olin siis reilu kymmenen vuotta takaperin Limp Bizkit-fani. Kun Take A Look Around julkaistiin, olin ihmeissäni. Miten jotkut pystyvät yhdistämään räpin ja metallin tuolla tavalla yhteen, ja miten Vaarallisen tehtävän tunnarista ollaan saatu noinkin räjähtävä versio tehtyä? En toki vastannut omaan kysymykseeni silloin, vaan menin kauppaan ja ostin sinisen New York Yankees-lippiksen Fred Durstin inspiroimana ja lähtihän ne levytkin kaupasta.

Yksitoista vuotta myöhemmin: levyn kuuntelu tuottaa tuskaa. Nostalgian sivuuttaminen on lähes mahdotonta levyä kuunnellessa, koska Limpparit (vaikka Nuorgam kuinka väittäisi, että lempinimi on Limpit, niin kyl se on oikeesti Limpparit) oli niin järkyttävän iso bändi ikäisilleni back in the days, mutta jos kaikesta huolimatta levyä kuuntelee objektiivisesti, niin eihän levyllä ole hyviä puolia juuri ole. Durstin räpeissä ei ole ideaa navanalusvitsejä enempää, eikä Wes Borlandkaan ole levylle saanut luotua kovinkaan kummoisia riffejä.

Parhaat hetket nyt vanhempana ovat levyn hitaammat biisit. Niissä Durst pystyy jo vähän suoltamaan muutakin itsestään ulos kuin kirosanahokemia ja Borland pääsee jyystämään muutakin kuin geneeristä pomppuriffiä. The One, It'll Be OK ja Boiler ovat siis näitä kappaleita, joilla on jo vähän ideaa. Muuten levy on tylsää teinipojan märkää unen sanoiksi muuttamista.

Vuonna 2011 Limp Bizkitin kolmas levy kuulostaa laiskalta, tylsältä ja kaikin puolin lapselliselta. Nostalgiapäissään levyn biisit saavat vielä jotain säväreitä jotain aikaan, mutta jos levyä pitäisi keskittyneesti kuunnella, niin melkein voisi ottaa yhteyttä Amnestyyn ihmisoikeuksien rikkomuksesta. Kiitos vaan Juholle oivasta levyvalinnasta ja omasta arpaonnestani. Ensi viikolla ei onneksi enää tarvi kärsiä.

Posted in , , | 3 Comments

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.