Ensikosketus: 2013

Helmeilevimmät biisit: Alien Days

Löytyykö levyhyllystä: Ei



Kuuntelin ensimmäistä kertaa viikonloppuna MGMT:n kolmatta pitkäsoittoa. Ensimmäisenä virallisena sinkkuna lohkaistu Your Life is A Lie ei iskenyt millään mittakaavalla eikä bändin lupaama "psykedeelisin albumimme tähän mennessä"-lupaus saanut innostumaan yhtään tulevasta levystä. Miksi täydellisten pop-kappaleiden tekijänä tunnettu duo oikein vaihtoi astetta psykedeelisemmäksi?

Tähänhän löytyy ihan "oikea" syykin. Columbia uhkasi alkaa yhtyeen suhteen toimenpiteisiin, jos seuraava albumi olisi yhtä psykedeelinen kuin edeltäjänsä (Congratulations 2010). Andrew Van WynGarden ja Ben Goldwassel taas saivat tästä "uhkailusta" yhä enemmän nostetta lähteä musiikillaan psykedeelisempään suuntaan. Hehheh.

Vaikka duo olikin uponnut puolittain psykedeliaan jo edellisellä levyllä, minä kuitenkin tunnistin klassikko-MGMT:n happoisten biisien pohjilta ja pidinkin Congratulationsista suuresti. Siinä oli sopivissa määrin kaikkea. Yksi vuoden parhaita levyjä.

MGMT:ksi nimetty kolmas levy taas on aivan toista maata. Mielestäni biisit on vedetty aivan överiksi. Duo koittaa niin kovasti keksiä jotain uutta ja mullistavaa mutta kaikki meneekin täysin puihin.

Biiseissä ei ole mitään järkeä. Ennen yhtyeen velttoilu ja kulmikas Neo-Psykedelia olivat vielä varsin hellyttävää kuunneltavaa, nyt ei ole jäljellä minkäänlaista suuntaa. Se haluaisi olla uudella levyllä jokin uusi The Flaming Lips mutta oikeasti se ei ole yhtikäs mitään.

Levyn paras biisi on Alien Days. Se muistuttaa jollain tapaa vielä vanhasta MGMT:stä. Loppulevy on tosi häiritsevä, outo ja mitäänsanomaton. Albumin nimestä päätellen yhtyeen uusin levy voisi merkitä uuden alkua tai jotain vastaavaa. Toivotaan kuitenkin, että ei.

Olen itse asiassa vieläkin vähän shokissa, että tämä levy oli oikeasti näin huono. Yksi lisäpiste kuitenkin kunnianhimoisuudesta.