Hallittua epätoivoa
Julkaisuvuosi:
2013
Ensikosketus:
2013
Helmeilevimmät
biisit: It's Alright, July, Scream Queen
Löytyykö
levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
8,2
Jos Glasvegasin laulaja pilasi heidän
kolmannen levynsä ylidramaattisella tulkinnallaan, niin kuin Juho
eilen totesi, niin samaan ei syyllisty san franciscolaisen
post-punkbändi Weekendin laulaja Shaun Durkan Weekendin toisella
levyllä. Durkan nimittäin pikemminkin alitulkitsee ja laulaa
suorastaan intohimottomasti. Tämäkään ei kuitenkaan pilaa levyä,
vaan on lopulta yksi levyn monista vahvuuksista.
Post-punk voi usein olla hyvinkin
rujoa, rosoista ja aggressiivista, tai sitten ylevää ja
mahtipontista. Weekendin toinen levy Jinx ei ole oikeastaan
kumpaakaan. Levyn ilmava ja kaikuisa äänimaailma on rososta
kaukana, mutta koska laulaja ei julista intohimoisesti sanomaansa,
myöskään ylevyyttä levyltä ei löydy. Ja hetkittäin tuntuu kuin
musiikin ja kuuntelijan – eli siis musiikin ja minun – välissä
olisi muuri, joka estää tunnesiteen muodostamisen kappaleisiin.
Sanat ova tietyssä määrin etäisiksi jääviä, eikä tilannetta
auta se, että laulu peittyy tai sulautuu suurimman osan ajasta
äänivalliin. Silloinkin kun laulu todella nousee pintaan sanat
huokuvat luovuttamista ja epätoivoa: "I feel sick, sick, sick,
sick in my heart" (Mirror) ja "I don't suffer, I don't
suffer, I don't suffer, I fade away" (Scream Queen). Mutta
silti...
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta
Jinx on kiehtova levy. Siinä on alusta loppuun saakka valtava
energialataus ja hypnoottista imua, ja sen parhaimmissa kappaleissa
sähköinen energia välittyy aidosti. Ja on välistä hienoa kuulla
post-punk levyä, jossa jännite säilyy eikä bändi tunne tarvetta
räjähtää ja raivota.
Minulla ei ole havaintoa siitä, voiko
Weekend nousta Editorsin tai Interpolin kaltaiseksi suuremman
kuulijakunnan post-punkbändiksi tai esimerkiksi herättää yhtä
paljon mediahuomiota kuin kesällä levynsä julkaissut
englantilainen Savages. Mitä todennäköisimmin ei. Jinx on siitä huolimatta omaperäinen ja joukosta
erottuva levy, vaikka joskus toivoisi että Durkanin ääni nousisi
pinnalle paremmin ja rosoa ja jopa vauhtia olisi hieman enemmän. Kappalemateriaali
on silti vahvaa, soitto pelaa, ja levyllä on kiinnostava tunnelma. Ja
yksi timanttikin levyltä löytyy:
Tekstit
