Viikonlopun suosikkisoittari #6

On sunnuntai ja soittolistan aika. Tällä kertaa saatte kymmenen kappaletta levyiltä, jotka odottavat vielä julkaisuaan, mutta joita odotan jo intoa täynnä. Kevät ja tuleva kesä vaikuttavat olevan levyjulkaisujen suhteen todella ruuhkaista aikaa, joka on tietty johtanut loistaviin ja vähemmän loistaviin biisijulkaisuihin. Tässä olisi hätäinen kymmenen lista tulevista levyistä, mitä itse odotan.

1. PMMP - Heliumpallo
Olen pitänyt jo pitkään PMMP:stä, tosin edellinen levy jäi minulle kovin etäiseksi. Heliumpallon jälkeen uskallan odottaa vielä nimeämättömältä tulevalta albumilta melkoisia suurtekoja. Se miten tällä kappaleella yhdistetään suureellisuus herkkyyteen on todella upeata. Paula Vesalan sanatkin ovat lyyrisyydessään yhdet komeimmista ja koskettavimmista mitä olen kuullut pitkään aikaan. Lupaan, että parin kuuntelukerran jälkeen jäätte tähän kappaleeseen täysin koukkuun!

2. Beach House - Myth
Olen todellinen myöhäisherännäinen Beach Housen suhteen. Löysin bändin Teen Dreamin kautta, kuten varmaan aika moni, mutta vasta melkein vuosi levyn julkaisun jälkeen. Alkuun pidin bändiä tylsänä, mikä oli todellinen virhearvio. Toukokuun 15. saapuu uusi levy Bloom, joka Mythin perusteella jatkaa siitä, mihin Teen Dream jäi. Hieno kappale!

3. Kent - 999
Kentin uran kymmenes albumi Jag är inte rädd för mörkret saapuu kauppojen hyllyille jo ensi keskiviikkona. Ensisinkku 999:kin julkaistiin vasta pari viikkoa sitten, joten jälleen kerran Kentin pojat eivät rakenna hypeä ikuisia aikoja. En ole tästä kappaleesta niin vakuuttunut kuin moni muu, tosin Kentin viimeisimmät levyt ovat toimineetkin parhaiten kokonaisuuksina. Keskiviikkona selviää, onko levystä mihinkään.

4. Best Coast - The Only Place
Best Coastin debyyttilevy oli mainiota kalifornia-säröpoppia. Kakkoslevyltä ollaan säröä siivottu pois niin tuottaja Jon Brionin kuin paremman studionkin takia. Alkuun en pitänyt The Only Placesta juuri sen takia, että siltä tuntui puuttuvan särmä ja koukut täysin. Vähitellen pääsin biisin aurinkoiseen tunnelmaan sisään ja myönnän, että kelpoa kamaa on tämäkin. Ei pärjää millään debyytin parhaille hetkille, mutta kukapa sitä vielä tietää, millaisia helmiä levylle ollaan piilotettu. Kappaleen nimeä kantava levy on Beach Housen tavoin ulkona 15.5.

5. Japandroids - The House That Heaven Built
Kanadan toiseksi energisin duo on valmiina julkaisemaan kakkoslevynsä Celebration Rock ja ensimmäinen sinkkulohkaisu oli tämä kappale. Minkä takia itse kuulen Dropkick Murphysia tällä biisillä? Voisin helposti kuvitella tämän soivan jonkun NHL:n maalikoosteen taustalla. 5.6. selviää onko loppulevykin lätkärockia.

6. Plan B - ill Manors
Käsittelin Plan B:tä jokin aika sitten jo täällä, eikä mielipiteeni ole muuttunut. Hienoa, että brittiräppi on menossa takaisin lähiöihin. Hyvää grimea onkin ikävä. Tässä myös todiste Jarmolle siitä, että viha on täysin oikeutettu tunne musiikissa. Samanniminen albumi on näillä näkymin ulkona kesäkuussa.

7. Gracias x JTT - 40k Volts (Feat. Eboi)
Jokainen vähänkin suomiräppiä seuraava odottaa Graciaksen debyyttiä jo ns. hiessä. Niin odotan minäkin, vaikka ensisinkku 40k Volts ei hirveästi säväyttänyt. Onneksi kakkossinkku Night Shift on videonsa kera jo sitä Gradea, mitä pitääkin. Albumi ulkona 9.5.

8. Regina Spektor - All The Rowboats
En ole koskaan ollut Regina Spektorin albumien ylin ystävä. Hyviä biisejä on ollut paljon, mutta levyt ovat olleet vain "ihan kivoja". Periaatteessa en siis odota Spektorin tulevaa levyä mitenkään hirveästi, mutta ensisinkku All The Rowboats pääsi säväyttämään. Tumma ja uhkaava soundi toimii! Albumi ulkona 29.5. ja neito on keikalla Helsingissä 29.6.

9. Damon Albarn - The Marvelous Dream
Blur-viikko varmaan paljasti, että Albarn on oma jumalani. Tämä siitä huolimatta, että kaikki Blurin ulkopuoliset levyt ovat jääneet aina jotenkin vajaiksi. Toinen päivä toukokuuta, eli todella pian, tulee Albarnin omaan oopperaan(!) perustuva soololevy Dr. D, jolta tämä kappale on irroitettu. Kivaa akustista fiilistelyä, ei juuri mitään sen enempää. Levyllä toiminee paremmin.

10. Jack White - Love Interruption
Monessa mukana ollut Jack White on periaatteessa jo julkaissut soolodebyyttinsä, mutta koska se julkaistaan Suomessa virallisesti vasta keskiviikkona, niin levy on tuleva. Olen pitänyt Love Interruptionista todella paljon jo sen julkaisusta lähtien. Vähän soulahtava ja juureva soundi toimii erinomaisesti ja sanat palauttavat meidät tämän soittolistan alkulähteille. Hieno kappale ja voi kun koko levykin toimisi aivan yhtä hyvin.

Soittolistaan pääsette käsiksi tästä. Kommenteissa on enemmän kuin suotavaa kertoa omia odotuslistan helmiä.

Posted in . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

7 Responses to Viikonlopun suosikkisoittari #6

  1. Mie en ole ainakaan tarkoittanut sanoa, että viha ei olisi oikeutettu tunne. Kyse on enemmänkin siitä, että musiikin keinoin ilmaistu viha on aika harvoin kiinnostavaa.

    Mie oottelen ainakin Hot Chipiä ja Allo Darlin'ia. Molemmilta on levy tuloillaan ja parit maistiaiset ovat kuulostaneet vähän huonommilta kuin olisin toivonut, mutta silti hyviltä. :)

    Soittolistaa en ole vielä ehtinyt kuuntelemaan, mutta enköhän mie tänään jouda.

    VastaaPoista
  2. My bad. Orastava dementia ja kultakala keskittymiskyky eivät ole hyvä yhdistelmä. Tosin olen kanssasi eri mieltä vihan kiinnostavuudestakin.

    VastaaPoista
  3. Hyvää settiä! Myös mukavuusalueeni ulkopuoliset biisit tuli kuunneltua sujuvasti. :)

    Jokohan tämäkin patu nyt vihdoin innostuisi Beach Housesta kunnolla, ensivaikutelma ainakin oli varsin makoisa. Ja siistiä, että Best Coastiltakin tulee uusi levy! Debyyttiä tuli luukutettua urakalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitän!

      Sen verran voin antaa vertaistukea Beach Housen suhteen, että mulla meni vuosi, ennen kuin jaksoin innostua Teen Dreamista ja siten Beach Housesta yhtyeenä yhtään. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. ;)

      Poista
  4. Soittolista kuunneltu.

    Best Coastin uutta en ollutkaan kerennyt ennakkoon kuunnella kertaakaan ja itse asiassa kuullosti tosi hyvältä! Kentin 999 yllätti myös positiivisesti. Hot Chipin ja The Walkmenin uudet lätyt on ehdottomasti kesän odotetuimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää kyl vetää sanojani takaisin Best Coastin kohdalla, koska viimeiset pari päivää tuo biisi on soinut repeatilla mun iPodissa. :D Tarvittiin aurinko tuomaan biisin neroudet esille.

      Joskohan tuo uusi Hot Chip saisi mut lämpeämään yhtyeelle. En ole toistaiseksi pitänyt kuin ihan vain parista biisistä. Levyt eivät ole innostaneet vielä ollenkaan.

      Poista
  5. Itse rakastuin totaalisesti aikoinaan tuohon One Life Standiin. Se on mahtilevy.

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.