#42 Down in Front


Julkaisuvuosi: 1995
Ensikosketus: 2000(?) Rovaniemen kaupunginkirjastosta tuli kaukolainattua mitä ihmeellisempiä levyjä.
Helmeilevimmät biisit: Embarrassing Moments, I Know a Girl, Meet Me in the Hallway
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä


 Levyn huumaavuus
8,4

Olen parina edellisenä perjantaina katsonut Maikkarilta mainiota Freaks & Geeks -sarjaa. Lukioelämän kiemuroita seuratessa tuli mieleen All about Chadin Down in Front -levy, jonka sanoituksissa käsitellään nuorten elämää samalla lämmöllä ja huumorilla kuin Freaks & Geeksissä.

Muistelin, että Down in Front olisi höpsöä, populaarikulttuuriviittauksia vilisevää nössöpoppia. Parhaimmillaan se onkin, mutta välillä myös punkataan ja altsurokkaillaan, kuten ysärin puolivälissä tapana oli. Musiikillisesti All about Chad on kuin jenkkien Karkkiautomaatti, Sugarrush ja välillä myös rokkivaiheen 22-pistepirkko samassa paketissa. 

Down in Front on vähintäänkin kelpo levy, mutta se on myös hirvittävän epätasainen. Embarassing Moments on yksi koko 90-luvun parhaista biiseistä, ja on levyllä monta muutakin ilahduttavan erinomaista biisiä (I Know a Girl, Meet Me in the Hallway, That Would Be Ducky, Twenty Three Strikes, My Sister Hates the Band). Keskinkertaisemmasta biisistä esimerkiksi käy vaikkapa alla oleva videobiisi (Sleepover), jota ei ehkä tulisi loppuun asti kuunneltua, jollei tätä levyä olisi teininä kuunnellut kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja jollei sen vuoksi jokainen biisi herättäisi lämpimiä tuntoja ihmiselimistön musiikinvastaanottokeskuksessa. Levyn huumaavuudessa onkin suunnilleen yhden pisteen verran nostalgialisää.

Lopuksi lienee syytä ottaa pieni esimerkki sanoituksista, jotta levyn henki kunnolla avautuu. Kas näin:
Tyttö: “Maybe I can hold your hand”
Poika: “If I don't use protection, can I still be your man?"
Tyttö: "If, by chance, we had an accident...”
Poika: ”Would we still think our love was heaven sent?”
Tyttö: “Would we lie and tell our parents?”
ja Poika: “Or wait until the truth got quite transparent?"

Down in Front ei ole Spotifyssa, eikä oikein Youtubessakaan, mutta Groovesharkissa sentään vähän. Kuunnelkaa mieluummin sieltä hyviä biisejä kuin Youtuben nihkeähköä Sleepoveria. 



Posted in , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to
#42 Down in Front

  1. On se vaan jännää, miten jotkut bändit voivat unohtua ihan kokonaan. Kuulin Meet Me in the Hallwayn Räkärodeosta, ihastuin ja äänitin sen kasetillekin. Mitään muita näiden biisejä en sitten ikinä saanutkaan kuulolle, enkä ollut ajatellut koko bändiä varmasti ainakaan kolmeentoista vuoteen. Kiitos muistutuksesta siis!

    VastaaPoista
  2. Tuolla Groovesharkissa on tosiaan muutama muukin biisi kuunneltavaksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

    Mietiskelin, että mistä ihmeestä olen aikoinaan keksinyt Down in Frontin lainata. Luultavasti All about Chad mainittiin jonkun silloisen suosikkibändin levyarvostelussa tms. Sugarrush ja Fountains of Wayne lienevät parhaimmat arvaukset.

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.