#283 Desire Lines

Söpöpöö


Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Do It Again
Löytyykö levyhyllystä: Spotify

Levyn huumaavuus
7,2

Skottibändi Camera Obscuran viides studioalbumi, Desire Lines ei juurikaan tarjoa yllätyksiä. Levy kuulostaa Camera Obscuralta, mikä toisaalta on hyvä ja toisaalta ei. Hyvä siksi, että kuulija saa kuultavakseen sitä, mitä on odottanutkin - söpöä folkkispoppista. Pieniä tarinoita laulettuna Tracyanne Campbellin heleällä äänellä. Tarttuvia ja somia popkappaleita sekä melankolisempia tunteiluja. Ongelma on siinä, että ennalta-arvattavuus käy levyn edetessä tylsäksi.

Yhtyeen vuonna 2006 julkaisema Let's Get Out of This Country on yksi suosikkilevyistäni. Kolme vuotta myöhemmin julkaistu My Maudlin Career ei lumonnut aivan samalla tavoin kuin edeltäjänsä ja jäi siksi hieman vähemmälle huomiolle. Silti odotin Desire Linesin ilmestymistä ilolla - ajankohtakin oli paras mahdollinen, sillä Camera Obscuran musiikki sopii parhaiten kesään. Pettymys olikin melkoinen, kun en useiden kuuntelukertojen jälkeenkään innostunut levystä. Onko vika sitten minussa vai Desire Linesissa, en tiedä. Mutta ajatus levyn kuuntelemisesta uudestaan tätä arvioita varten tuntui työläältä.

Levyn kohokohdaksi nousee Do It Again, joka iloisuudellaan ja jopa riehakkuudellaan erottuu muuten tasapaksusta söpöstelystä. Huomaan jalkani tanssivan kappaleen tahdissa ja tapailevani kertosäkeen sanoja. Myös Do It Againia seuraavan Cri Du Coeurin valssimaisuus ja jousisovitus kiehtoo, mutta Tracyannen ääni ei sulaudu kappaleeseen, vaan kuulostaa harmillisen päälleliimatulta. Tosin tähän saattaa vaikuttaa myös se, että ensimmäisellä kuuntelukerralla kuulin kappaleessa laulettavan The feces of the young and the old, jonka jälkeen kyseistä mielikuvaa on ollut vaikea unohtaa. Vaikkakin tarkistin sanat tämän jälkeen ja totesin kappaleessa laulettavan kasvoista eikä ulosteesta. Hyvä niin.

Sanoitukset levyllä ärsyttävät ehkä eniten. Se, mikä ennen kuulosti suloiselta Camera Obscuran levyillä, kuulostaa nyt loppuunkuluneelta ja jopa typerältä. I Missed Your Party on luultavasti tarkoitettu sarkastiseksi kuvaukseksi mielensäpahoittamisesta, mutta minusta se kuulostaa vain kiukuttelulle: miks suutuit, kun missasin sun pardit? Muuten levyn sanoitukset koostuvat lähinnä sydänsuruista, rakkaudesta, parisuhteesta ja erosta sekä yhteenpaluusta. Ymmärrän toki, että popmusiikissa nämä ovat yleisiä ja tärkeitä teemoja. Mutta olisin silti toivonut jotakin uutta, Camera Obscuran edelliset levyt kun ovat jo kertoneet samat tarinat.

Ei levyssä periaatteessa mitään ilmeistä vikaa ole, minusta se on vain tylsä ja liian söpö. Ehkä annan Desire Linesille uuden mahdollisuuden loppukesästä, mutta nyt etsin kesämusiikkini muilta levyiltä.

Posted in , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to #283 Desire Lines

  1. Lällyy kamaa, myös primaveran keikka oli lälly. Ehkä me ollaan liian nuoria tälle musiikille?

    VastaaPoista
  2. Mie aattelin, että ehkä oon jo liian vanha sille. :D

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.