Julkaisuvuosi: 2004
Ensikosketus: 2004
Helmeilevimmät biisit: Abra Cadaver, A Little More For Little You, Diabolic Scheme, Antidote
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä



The Hives oli oman sydämeni viemiseen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olin juuri Ramonesin kautta alkanut löytämään punkin sisintä ja käteeni lätkäistiin levy, joka oli ottanut vaikutteensa punkin kulta-ajoilta lisäten siihen omat garagemaiset mausteensa ja lopputuloksena oli yksi viime vuosikymmenen parhaista rock-levyistä: Tyrannosaurus Hives.

The Hives oli osunut kultasuoneen jo muutamia vuosia aiemmin, kun The Strokesin vanavedessä garagesta ammentaneet yhtyeet nousivat listojen kärkeen ja lehtien kansiin. The Hivesia onnisti, koska bändillä oli vaadittavat pari hittiä, kriitikoita miellyttänyt levy ja keulakuvanaan yksi karismaattisimmista miehistä musiikin historiassa. Bändin jyräävyydestä kertoo eniten koppavuudessaan legendaarinen VMA-esiintyminen yhdeksän vuoden takaa.

Vuonna 2004 bändin oli aika lunastaa järkyttävät odotukset ja lupaukset itselleen. Odotukset olivat tietenkin ristiriitaisuudessaan niin tolkuttomat, ettei niitä voinut lunastaa millään, mutta minulle Tyrannosaurus Hives toimii edelleen. Levy aloitetaan heti räväkästi avauskaksikolla Abra Cadaver ja Two-Timing Touch And Broken Bones, joiden energisyyttä on vaikea ylittää. Levy ei jatkossakaan turhia hidastele. Siitä todisteena 12 kappaleen kellottaminen alle puoleen tuntiin. Voi kun samanlaista tehokkuutta harrastettaisiin nykyisinkin.

Siinä missä bändin edellinen levy Veni Vidi Vicious oli vielä lähes puhdasta punkia, saa Tyrannosaurus Hives lisäsävyjä perinteisemmästä rockista. Riffit eivät ole enää niin äkäisiä, eikä musiikki niin yksioikoisen runnovaa. Tästä esimerkkeinä hauskasti groovaavat A Little More For Little You ja B Is For Brutus. Myös levyn "slovariosasto" on tavallista rock-levyä villimpi pirullisen Diabolic Schemen ja lähes Kraftwerkmaisella biitillä eteenpäin kulkevan Love In Plasterin ansiosta. Lopetuskappale Antidote lopettaa levyn bändin parhaimpaan kappaleeseen, jonka jälkeen onkin repeatille tarvetta. Levy taitaa pitää kahdeksalla peräkkäisellä kuuntelukerralla ennätystä kuunteluhistoriassani.

Tyrannosaurus Hives on yhtyeen paras ja monipuolisin levy, vaikka piireissä kovasti muuta yritetäänkin väittää. Harmi, että levy luultavasti on myös jäämässä bändin parhaaksi. Neljä vuotta sitten julkaistu The Black and White Album oli sekavuudessaan aivan kammottava, eikä sen levyn jälkeen bändistä ole kuulunut juuri mitään, paitsi uutinen levy-yhtiöpotkuista ja silloin tällöin leviäviä juoruja uudesta levystä. Sentään yhden uuden biisin bändi on suostunut julkaisemaan ja se kuulostaa hyvällä tavalla paluulta vanhaan. Ehkä ensi vuonna saamme uuden levyn ja toivon todella, että bändi pystyisi vielä palaamaan entiseen loistoonsa. Minä ja maailma tarvitsemme The Hivesia!