Näytetään tekstit, joissa on tunniste Electronic pop. Näytä kaikki tekstit

#507 Real High

By | Published tiistai 9. toukokuuta 2017

                        Lempeää tanssitusta


Julkaisuvuosi: 2017
Ensikosketus: 2017
Helmeilevimmät biisit: 2 Good 2 Be True, Who U R, R We Talking Long
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.
                       Levyn huumaavuus
                                    7.4
Tällä viikolla keskityn musiikin suhteen euroviisuihin, joten paljon muuta en kuuntele, mutta Nite Jewelin uutukainen on sen verran ookoo, että voin tehdä hetkellisen paluun yksittäisten levyjen arviointiin. Nite Jewel on siis kalifornialainen artisti, joka yhdistelee musiikissaan elektronista poppia, r'n'b:tä ja unipoppia, tuloksena varsin sensuellia ja lämmittävää tunnelmointia. Ekalla kuunteukerralla tuntui, että Real High olisi vähän tavanomaisempi kuin Nite Jewelin viimevuotinen levy, Liquid Cool, ja näin taitaa ollakin, mutta ei meno silti ole mitenkään persoonatonta tai valtavirtaista. Levyn puolivälissä on pari skippibiisiä, mutta muuten biisit toimivat. 2 Good 2 Be True on ehkäpä tanssittavinta Nite Jewelliä, nimibiisi taas leijuvampaa ja unenomaisempaa.

Posted in , , , , | Leave a comment

#497 Stay Together

By | Published tiistai 11. lokakuuta 2016

                      Virtaviivaisesti popaten


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: We Stay Together, Press Rewind, Sunday Morning,
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

  Levyn huumaavuus
5.6

Brittipoprokkibändi Kaiser Chiefs ei ole merkinnyt minulle kummempia, vaikka sinkkubiisit (ja niiden videot) ovatkin tulleet tutuiksi. Siksi bändin uusi, pääosin elektropoppaava tyyli on minun näkövinkkelistä ihan tervetullut muutos. Valitettavasti biisit ovat keskinkertaisia ja niiden elektroninen toteutus saa bändin kuulostamaan virtaviivaisuuden lisäksi myös persoonattomalta, tylsältä ja liiallisen kaupalliselta. Lukuunottamatta levyn itsevarmasti avaavaa, soulpopvivahteilla leikkivää We Stay Togetheria, onnistuneen virtaviiivaista Press Rewindia ja tekosyyn Blurin Sunday Sundayn kuunteluun tarjoavaa, brittipopajasta muistuttavaa Sunday Morningia biisit ovat korkeintaan kohtuullisen toimivaa poppausta, kuten radiosoittoon periaatteessa ihan sujuvasti sopiva, mutta minuutin liian pitkä Hole In My Soul ja sinkkulohkaisulta kuulostava Happen In A Heartbeat.

Stay Together ei siis ole Kaiser Chiefsiltä täysin onnistunut kokeilu/uuden suunnan esittely, mutta ehkäpä radiopopin ja EDM:n kuuntelijat löytävät nyt bändin. 

Posted in , , , , | Leave a comment

#483 Till The Tomb

By | Published keskiviikko 31. elokuuta 2016

                Sielukasta indietanssitusta


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Glazed, Soft Like Clay, U Say, Slide To The Side
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                                8.7
Uusiin bändeihin tutustuessa on aina vähän epävarmalla pohjalla. Kysymykset kuten ”Keitä nää oon?”, ”Onks nää vaan kopioita?”, ”Voiks näistä pitää?” pyörii helpostikin mielessä. Tällaisia kysymyksiä pyöri mielessäni kuunnellessani minulle uuden tuttavuuden, brittikolmikko Beaty Heartin, toista levyä, mutta vähitellen onnistuneiden biisien voimalla kysymykset ja epävarmuus kaikkosivat mielestäni ja heittäydyin vain nauttimaan bändin tyylikkäästä, lempeästä ja rennosta indiepop-elektro-soul-musisoinnista.

Vaikka levy alkaakin kahdella viileällä ja hitusen liikaa tyylittelevällä biisillä, ja kyseiset biisit ovat myös levyn videobiisit, eli Flora ja Raw Gold, niin levyn tarjonta painottuu rentoon indie-elektro-poppaukseen, kuten kolmas videobiisi Soft Like Clay, sekä aistilliseen, lempeään indie-souliin, kuten tekstissään niin saunan kuin Draken namedroppaava Glazed. Levyllä on tiettyjä biisejä, joilla bändin vaikutteet, eli ainakin Animal Collective, kuultavat vielä läpi, mutta pääosin Beaty Heart erottuu muista indie-tanssittajista – esim. Cut Copysta ja Friendly Firesista – rennommalla, sielukkuutta ja fiilistelyä suoran tanssittamisen sijaan painottavalla tyylillään.

Posted in , , , | Leave a comment

#475 Everybody's Heart Is Broken Now

By | Published tiistai 26. huhtikuuta 2016

                Sydänsuruista diskopoppausta


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: You Stole My Heart Away, Coconut Kiss, Everybody Wants to Be You
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                  
                                   7.3

Harva tunnin kestävä levy on koko kestonsa ajan priimaa, ja sitä ei ole myöskään ruotsalaisen Niki and The Doven kakkoslevykään. Levyn kolmestatoista biisistä vain ehkä yhdeksan kymmenen on onnistuneita, ja etenkin lopussa kappalejärjestys ei ole aivan kohdallaan. No, suurin osa levystä on kuitenkin siis erittäin onnistunutta 1980-luvusta vahvasti vaikuttunutta sydänsuruista diskopoppausta. Etenkin levyn aloittava lumoava So Much It Hurts, sitä seuraava sydänsurutanssitus You Stole My Heart Away, apeasti sykkivä Coconut Kiss, herkkä Miami Beach ja aivan mahtavasti lopussa kasvava Everybody Wants to Be You ovat hienoa kuultavaa. Levykokonaisuus ei valitettavasti täysin toimi, mutta pääosin Niki and the Dove jatkaa kunniakkaasti ruotsalaisten perinnettä yhdistää pop, tanssitus ja sydänsuru saumattomasti toisiinsa.

Posted in , , , , | Leave a comment

#472 Mode

By | Published maanantai 21. maaliskuuta 2016

                  Musiikkia tulevaan kesään


Levyn huumaavuus
                                  
                                   7.5
 
Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Berlin, O-Ren, For Pris
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Tässä on pari viikkoa ollut taas etsintä päällä kirjoittamaan innostavien levyjen suhteen, ja etukäteen ajattelin, että viime perjantain julkaisut toisivat pelastusta tilanteeseen: Primal Screamin ja Underworldin uutukaiset ja helsinkiläisen Cats of Transnistrian debyyttikokopitkä tarjoaisivat varmasti kirjoitettavaa. Ja mikä ettei, kyllähän kaikki kolme vaikuttaisivat olevan enemmän tai vähemmän olennaisia julkaisuja: Underworldin Barbara Barbara, we face a shining future on transsiin vaivuttavaa koneilua, jos sen antaa olla, ja sen huipentaa kokemusta, viisautta ja kauneutta kanavoiva huumaava Nylon Strung, joka tosin tekee koko muusta levystä melko turhan; Primal Screamin Chaosmosis on taas ihan ok, mutta ei siitä jää juuri muuta mieleen kuin että se kuulostaa hetkittäin ihan New Orderilta kuten vaikkapa Autumn in Paradisella, jota voi ehkä kuunnella uudestaan sitten syksyllä; Cats of Transnistrian Desire taas on jo saanutkin ansaittuja kehuja, mutta itse jäin kaipaamaan ehkä enemmän koukkua tai jännitettä, joita vielä kaksikon Awy-ep:n biiseillä oli. Siinäpä se niistä kolmesta minun osaltani, mutta kyllä perjantaina julkaistiin ainakin yksi levy, johon voin syventyä jopa kokonaisen kappaleen verran, nimittäin kuulaasti elektropoppaavan Brettin kakkoslevy Mode.

Satuin viikonloppuna poikkeamaan levy-yhtiö Cascinen sivuilla ja ilokseni huomasin, että Brettiltä on ilmestynyt uusi levy, nimeltänsä Mode. Muutaman kuuntelukerran jälkeen vaikuttaisi siltä, että  parin vuoden takaisesta debyytistä ei ole muuttunut paljoakaan; äänimaailma, tunnelmat, laulaja Mick Cooganin sokerinen tulkinta ja yleinen ihanuustaso (korkea) ovat pysyneet debyytiltä samana. Debyytti tosin oli hitikkäämpi, mutta vastaavasti Mode on tasaisempi ja siten toimivampi kokonaisuus. Claire Drained edustaa levyn linjaa hyvin, lempeästi poppaava Berlin, tanssittavuuteen kallistuva O-Ren ja Sarah Chernoffin laulama lempeä päätösbiisi For Pris taas ovat linjasta edukseen erottuvia biisejä. Yksittäisiä biisejä enemmän Modessa on kuitenkin kyse kokonaisuudesta, vaikka onkin hyvä että kovinkin tasaisen alun jälkeen levyltä löytyy myös omillaan toimivia biisejä.

Posted in , , , | Leave a comment

#448 JR JR

By | Published keskiviikko 30. syyskuuta 2015

                        Veikeyttä ja kaihoa


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Caroline, Listening to Outkast, June 23, 2014
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus

                                   6.5

Dale Earnhardt Jr. Jr. on nykyään pelkkä JR JR. Musiikin puolesta duo ei ole kummemmin muuttunut eli Passion Pitin mieleen tuovaa leijuvaa, veikeyttä ja kaihoa yhdistelevää tarttuvaa poppausta on tarjolla tällä kolmannellakin levyllä. Muutaman kuuntelun jälkeen tosin tuntuu, että levy ei ole aivan yhtä hyvä kokonaisuus kuin kahden vuoden takainen The Speed Of Light, mutta hyviä kertosäkeitä ja onnistunutta surkuvibojen ilmaisua levyllä kyllä piisaa. Caroline on hyvä esimerkki ensimmäisestä ja James Dean toisesta, videobiisi Gonessa kumpikin asia yhdistyy. Päätösbiisi Listening to Outkast, June 23, 2014 taas ansaitsee maininnan ihan nimensä takia, mutta toimii rennossa vieraantuneisuudessaan hyvänä vastapainona muun levyn perinteisemmälle poppaukselle.   

Joshua Eppstein ja Daniel Zott osaavat siis yhä loistavahkojen indie-elektropoppausten teon, mutta alkupuoli on ehkä vähän liiankin hitikäs ja lopussa tarmokasta poppausta vesitetään liikaa raukeilla viboilla. Hyvin JR JR kuitenkin edustaa modernia USA:laista 2010-luvun indiepoppia.

Posted in , , , , | Leave a comment

#447 Superhighways

By | Published tiistai 29. syyskuuta 2015

                         Ärtymystä ja iloa


Julkaisuvuosi: 1999
Ensikosketus: 200?
Helmeilevimmät biisit: Unwanted, New Horizons, Cold Feet
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus

                                   5.8

New Order on palannut, ja se on oiva tekosyy kuunnella taas sen kosketinsoittajan ja rumpalin, siis Gillian Gilbertin ja Stephen Morrisin, oman projektin, Other Twon, kakkoslevyä, vuoden 1999 Superhighwaysia. Kaksistaan – muutamalla biisillä lauluvastuussa tosin on Melanie Williams niminen tuntemattomuus eikä Gilbert – he saivat aikaan, Rumban sanoin ”sisäsiistiä ja maanjäristyksetöntä elektropoppia”, tosin ihan kädenlämpöistä heidän musansa ei kumminkaan ole, itse tunnen niin ärtymystä kuin iloakin levyä kuunnellessa.

Ärtymystä tuottaa levyn levoton alku – etenkin drum 'n' bassilla kikkaileva klubityylittely One Last Kiss, jossa on ihan kamalat vokaalit – ja ihan kiva loppu, iloa levyn levollisesti ja kirkkaasti poppaava keskivaihe. Triphoptunnelmointi Voytek, ihana ”voi sua raasua”-poppaus Unwanted, syvemmästä koneilusta tarttuvaan kertosäkeeseen siirtyvä nostattava New Horizons, lempeä Cold Feet ja ambienthämyily The Grave tarjoavat hyvinkin onnistuneen 20 minuuttisen. Mutta alun ja lopun voi siis skipata. Valitettavasti levyn videobiisi You Can Fly on niitä skippibiisejä, mutta ei voi mitään.

Posted in , , , | Leave a comment

#438 I Am Vicci Martinez

By | Published tiistai 19. toukokuuta 2015

                Sielukas ja periksiantamaton


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Trip My Fuse, Till Now, Hard Earned Day
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   7.9
 
Nyt on taas musiikkikilpailujen loppuhuipennusten aika, American Idolin 14. kausi päättyi viime viikolla, Amerikan The Voicen 8. kausi päättyy tänään, ja tänään alkaa myös lauantaina huipentuva Euroviisut. Musiikkikilpailuissa on kyse showsta, viihteestä ja draamasta, mutta kyllähän niihin osallistuu myös osaavia, kunnianhimoisia ja karismaattisia/sympaattisia artisteja, joiden ura voi hyvinkin edistyä kilpailuun osallistumisen ansiosta. Näin on varmasti käynyt myös The Voice USA:n ensimmäiselle tuotantokaudelle (2011) osallistuneen Vicci Martinezin ja sen neloskaudelle (kevät 2013) osallistuneen Michelle Chamuelin urille. Molemmat heistä ovat julkaisseet nyt alkuvuodesta onnistuneet levyt, Martinez I am Vicci Martinezin ja Chamuel sympaattisesti elektropoppaavan Face The Firen, joista hitusen tarkempaan syyniin päätyi Martinezin levy. 

Vicci Martinez aloitti uransa akustiseen kitaraan luottavana laulaja-lauluntekijänä, mutta uusimmalla levyllään hän on ajan hermoilla ja tekee nyt modernia elektronista poppia. Sielukkuuttaan hän ei ole kuitenkaan kadottanut mihinkään, eikä myöskään taistelutahtoaan ja tinkimättömyyttään. Best Dress, Stay Awake ja Till Now ovat hienoja tunnelmapaloja, ja muut biisit edustavat tiukempaa linjaa oikein onnistuneesti, esimerkkinä Trip My Fuse, Keep on Going ja levyn helmi Hard Earned Day, jota melodiset kikat keventävät sopivasti.

Martinezin levy tuskin tulee olemaan kesän 2015 hittilevyjä, mutta kaipa sen voisi kuunnella Adam Lambertin, Zeddin ja muiden isojen nimien levyjen perään. Tai kuunnella niiden sijaan sitä, jos tanssijalkaa ei vipata niin kauheasti.

Posted in , , , , | Leave a comment

#425 Conscience

By | Published tiistai 24. helmikuuta 2015

                     Tsemppausta ja euforiaa

 
Julkaisuvuosi: 1993
Ensikosketus: 200?
Helmeilevimmät biisit: Sweet Harmony, Paradise Found, 1000 Years From Today
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.


Levyn huumaavuus
                                    8.6

Brittiläinen The Beloved (Jon Marsh ja vaihtelevasti muita, mm. Helena Marsh) on omasta näkövinkkelistäni lähinnä yhden hitin ihme, ja tuo hitti on siis Man Without Countryn äskettäin coveroima mahtava Sweet Harmony. On kuitenkin ihan mahdollista, että The Beloved oli omana aikanaan ihan merkittäväkin tekijä elektronisen popin ja dancen  kentällä; ainakin vuoden 1993 Conscience-kokopitkä on vahva kokonaisuus, eikä todellakaan vain yhden hitin varasssa, vaikka Sweet Harmony joukosta erottuukin. Tarjolla on niin rauhallisen kohottavaa poppausta (etenkin You've Got Me Thinking) kuin tummasävyisemmin tanssittavaa menoa, ja kaikki toimii Jon Marshin sopivan omaleimaista tulkintaa myöten.

Sanoituspuolelta löytyy rakkauden ja kiihkon lisäksi reilusti tsemppausta ja elämänohjeita, mutta eihän siinä mitään. Siis ”Don't settle for compromise/ you know how you feel/ there's still spirit in your eyes/ you know that it's real” (Spirit); ”Make the world your priority/ try to live your life ecologically/ play a pass in a greater sceme/ try to live the dream on a wider scene” (Sweet Harmony); ”Don't change your ideals with every season/ just look inside yourself for explanation/ and make your own life a celebration/ you've got the power/ power to be strong/ and education that should be lifelong/ so don't be a victim of expectation/ just make your own life a celebration” (Celebrate Your Life); ”Let's put an end to the fighting and make the world rock to the rhytm of love” (Rock To The Rhytm Of Love); ”Just let the music take you that one step higher/ make you/ shake you/ wake you/ with your desire” (Let The Music Take You); ”Don't stop dreaming/ dream on/ you've got to keep on keeping on/ always believing” (Dream On). Eli jos maailmanparantaminen ei ärsytä, niin Conscience on oikein toimiva, suurimmaksi osaksi hyvin aikaa kestänyt tanssimatka.

Posted in , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.