Archive for marraskuuta 2014

#412 Dust

               Turvapaikka pimeyden keskellä


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Heat Hand Up, Safely
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    8.3

Amerikkalainen yhtye, joka on jättänyt rakkauden taakseen ja valinnut pimeyden, on nyt tehnyt toisen levynsä kahdeksan vuotta debyytistä Ekan levyn aikoihin ainoastaan bändin nimi kantautui korviini, mutta nyt uskaltauduin kuuntelemaan myös itse musiikkia. Ja niin, hyvä kun uskaltauduin. Sävykästä tunnelmointia tämä on, ei mitään örinämetallia.

ILYBICD ei ole mikään raskas bändi, vaan välillä kitarat jopa helkkäävät. Laulaja Christian Goyerkaan ei kohota ääntään, vaan laulaa hillitysti. Välillä meno on hieman ripeämpää, kuten post-punkahtavalla Walk Outilla, mutta pääosin bändi tunnelmoi kauniisti ja onnistuu jopa luomaan muutaman lämmittävän biisin, kuten sopivasti nimetty Heat Hand Up. Niin, tältä levylä ei huou vaaraa vaan pääosin lämpöä, pimeydestä huolimatta.





Posted in , , | Leave a comment

#411 Final Days

                           Viimaista menoa






Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Empty Faction, God's Garden
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.7

En ole vähään aikaan kuunnellut uutta levyä, josta huokuu sellaista vaaran tunnetta, mitä monilta 1980-luvun alun vaihtoehtoisemmin rokkaavilta levyiltä huokuu. Esben and The Witchin uusin pääsi lähelle, ja nyt Cult of Youthin viimeisin. Final Daysilla Sean Ragon kumppaneineen äityy välillä hurjaan menoon, vaikka onnistunutta keskitemposempaa menoa ja hitaampaa jopa kaunista kehittelyäkin levyllä kuullaan. Eniten levyllä ilahduttaa Ragonin välillä melko raaka ja rujo laulanta ja soiton rullaavuus. Biiseissä ei ole vikaa, mutta laulu ja soitto vievät päähuomion. Hurjimmillaan CoY on Empty Factionissa ja 9 minuuttisessa Sanctuaryssa, ja soittoo rullaa ehkä parhaiten God's Gardenissa. Muutenkin tarjolla on ilahduttavan särmikästä, pimeää ja viimaista menoa.



Posted in , , , | Leave a comment

#410 The Other I

                   Tunnelmaa, ei tarttuvuutta


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Crest, South
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    6.5

Viime viikolla koitin hetken paeta pimeyttä aurinkoisen musiikin tahdissa, mutta lopulta antauduin pimeydelle ja viimalle New Buildia kuunnellessa. Jatkan ainakin tämän viikon pimeydessä samoamista soundtrackinäni elektronisen saundin sijaan vaihteeksi vaihtoehtoinen rokkaus, ekana englantilaisen 2:54n toka levy The Other I.

2:54 (sisarukset Colette ja Hannah Thurlow) rokkaa tummanpuhuvasti, mutta hallitusti. Roso ja runttaus eivät ole bändin juttu, vaan kyse on enemmänkin latautuneesta tunnelmoinnista. Debyyttilevylläkin sisarukset tunnelmoivat, mutta biiseissä oli kuitenkin korostetummin draivia ja iskevyyttä. Nyt 2:54 keskittyy liikaakiin jännitteen luomiseen. Yksittäisissä biiseissä he onnistuvatkin luomaan kiehtovaaa tunnelmaa, mutta koko levy biisejä, joiden ei ole tarkoituskaan iskeä, on hieman liikaa. Etenkin levyn alkupuoli on liian yksipuolinen kappalemateriaalin suhteen. Kuulas välike Tender Shoots on raikas poikkeus aiemmasta ja sen jälkeen tulee muutama tarttuvampikin biisi; Crest hieman rokkaakin ja South on TOIn kuulaimmin ja kauneimmin poppaava biisi. Päätösbiisi Raptorissa tunnelma taas on ehkä hyytävimmillään. 

2:54 on edelleen kiehtova ja omaääninen yhtye, mutta TOI tunnelmoi ehkä liikaakin tarttuvuuden kustannuksella. Imago sisaruksilla kuitenkin on kunnossa.
 

Posted in , , | Leave a comment

#409 Pour It On

                          Viileä tuulahdus


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Your Arrival, White Sea, Pour It On
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.5

Hot Chip on mulle henkilöitynyt vahvasti Alexis Tayloriin ja Joe Goddardiin, mutta on bändissä kolme muutakin jäsentä, ja ainakin kahdella heistä – Felix Martinilla ja Al Doylella – on myös omia musiikillisia ambitioita, joita he toteuttavat yhdessä Tom Hopkins -nimisen tyypin kanssa New Buildissä. Nyt Hot Chipin näköjään pitäessä pääosin välivuotta bändi on julkaissut toisen levynsä – niin kuin on tehnyt muuten Alexis Taylor ja Goddardin 2 Bearskin. Pour It On ei välttämättä vedä vertoja Hot Chipin (parhaille) levyille, mutta hyvin onnistuneesti New Build tunnelmoi ja tanssittaa.

Toisin kuin vaikkapa Flight Facilities ja Korallreven, niin NB ei tee kesäistä ja aurinkoista musiikkia, vaan viileää pimeiden kuukausien musaa. Niin kuin Al Doyle laulaa levyn aluksi ”The sunlight isn't bright enough today/ and the night isn't dark enough to hide my fears away.” Mutta kyllä levyltä löytyy paljon lämpöä. Sitä löytyy Al Doylen vakaasta äänestä, synasaundeista ja etenkin kauneuteen ja tunteisiin keskittyvistä biiseistä, kuten Your Arrival, White Sea, Witness ja Pour It On. Eikä siinä viileämmässäkään menossa mitään vikaa ole. Levyn alku on hitusen epätasainen, ja lopun kiihkeämmän Differen Kindin aikana tuntuu, että Doyle ei pysy ihan menossa mukana, mutta hyvin Doyle ja Martin pärjäävät omillaankin.


Posted in , , , | Leave a comment

#408 Second Comin'

                        Kesäinen tuulahdus


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Death Is Not for Us, The Highest State of Grace
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.4

Ruotsalaisen lämpimästi elekropoppaavan Korallrevenin ensimmäinen levy, An Album By Korallreven (2011) oli euforinen ja nätti poplevy, eikä tuottajakaksikko (Marcus Joons ja Daniel Tjäder) ole muuttanut tyyliään tai saundiaan toisella tulemisellaankaan. Muutamassa biisissä on hieman enemmän iskua, mutta mitään suurta muutosta levyjen välillä ei ole tapahtunut. Tämä ei ole Korallrevenin tapauksessa lainkaan huono asia, etenkin kun levylle on päätynyt muutama oikein hienosti sykkivä ja kehittyvä biisi. Valitettavasti kokonaisuutena Second Comin' ei onnistu aivan debyytin tavoin, sillä levyn toisella puoliskolla on vain yksi varsinainen biisi, löysä huti Try Anything Once, ja fiilistelyjä, joissa saundi ja tunnelma toimii, mutta sisältöä ei oikein ole. Onneksi levyn alkupäästä löytyy innostavaa ja energistä menoa, kuten aloitusbiisi Death Is Not for Us.


Posted in , , , , | Leave a comment

#407 Down to Earth

                 Auringonpaistetta pimeyteen


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Two Bodies, Heart Attack
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.8
Taas on pimeää ja kylmää, ja kohta on vielä pimeämpää ja kylmempää, mutta onneksi musiikki lämmittää, jos ei muuta niin korvien väliä. Tällä viikolla kirjoittelen erityisen lämmittävistä levyistä. Ensinnä vuorossa pääosin hyvinkin aurinkoinen, jopa kesäinen Down to Earth, joka on australialaisen Flight Facilities -tuottajakaksikon (Hugo Gruzman ja James Lyell) esikoislevy.

DtE on viihdyttävä kuuntelulevy, ei niinkään tanssilevy, eli kyse ei ole EDM:stä vaan electronicasta. DtE on vielä erityisen hyvä electronicalevy, koska sen pääpaino on ihan aidoissa biiseissä, ei vain äänimaisemoinnissa. Ja jo pelkästään FF:n ansiosta mainioista biiseistä tekee vielä paremmat asiansa osaavat, vaikkakin ainakin vielä hieman tuntemattomat laulajat kuten soultaituri Reggie Watts (Sunshine), viileitä tunnelmointeja äänillään lämmittävät Emma Louise (Two Bodies) ja Owl Eyes (Heart Attack) ja rennosti räppäävä Bishop Nehru (Why Do You Feel). Pääsee yksi maailmantähtikin ääneen, tosin Kylie Minogue vain verryttelee ääntään minuutin verran (Crave You – Reprise).

Kokonaisuutena FF:n debyytti on oikein onnistunut. Ehkä tunnin kesto on hitusen liikaa, mutta levyllä on sopivasti eri tyyppistä menoa, ja siitä huokuu hyvää fiilistä, rentoa meininkiä ja lämpöä. Hetkttäin kauneuttakin, mutta vielä enemmän auringonpaistetta.



Posted in , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.