Archive for maaliskuuta 2016

#472 Mode

                  Musiikkia tulevaan kesään


Levyn huumaavuus
                                  
                                   7.5
 
Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Berlin, O-Ren, For Pris
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Tässä on pari viikkoa ollut taas etsintä päällä kirjoittamaan innostavien levyjen suhteen, ja etukäteen ajattelin, että viime perjantain julkaisut toisivat pelastusta tilanteeseen: Primal Screamin ja Underworldin uutukaiset ja helsinkiläisen Cats of Transnistrian debyyttikokopitkä tarjoaisivat varmasti kirjoitettavaa. Ja mikä ettei, kyllähän kaikki kolme vaikuttaisivat olevan enemmän tai vähemmän olennaisia julkaisuja: Underworldin Barbara Barbara, we face a shining future on transsiin vaivuttavaa koneilua, jos sen antaa olla, ja sen huipentaa kokemusta, viisautta ja kauneutta kanavoiva huumaava Nylon Strung, joka tosin tekee koko muusta levystä melko turhan; Primal Screamin Chaosmosis on taas ihan ok, mutta ei siitä jää juuri muuta mieleen kuin että se kuulostaa hetkittäin ihan New Orderilta kuten vaikkapa Autumn in Paradisella, jota voi ehkä kuunnella uudestaan sitten syksyllä; Cats of Transnistrian Desire taas on jo saanutkin ansaittuja kehuja, mutta itse jäin kaipaamaan ehkä enemmän koukkua tai jännitettä, joita vielä kaksikon Awy-ep:n biiseillä oli. Siinäpä se niistä kolmesta minun osaltani, mutta kyllä perjantaina julkaistiin ainakin yksi levy, johon voin syventyä jopa kokonaisen kappaleen verran, nimittäin kuulaasti elektropoppaavan Brettin kakkoslevy Mode.

Satuin viikonloppuna poikkeamaan levy-yhtiö Cascinen sivuilla ja ilokseni huomasin, että Brettiltä on ilmestynyt uusi levy, nimeltänsä Mode. Muutaman kuuntelukerran jälkeen vaikuttaisi siltä, että  parin vuoden takaisesta debyytistä ei ole muuttunut paljoakaan; äänimaailma, tunnelmat, laulaja Mick Cooganin sokerinen tulkinta ja yleinen ihanuustaso (korkea) ovat pysyneet debyytiltä samana. Debyytti tosin oli hitikkäämpi, mutta vastaavasti Mode on tasaisempi ja siten toimivampi kokonaisuus. Claire Drained edustaa levyn linjaa hyvin, lempeästi poppaava Berlin, tanssittavuuteen kallistuva O-Ren ja Sarah Chernoffin laulama lempeä päätösbiisi For Pris taas ovat linjasta edukseen erottuvia biisejä. Yksittäisiä biisejä enemmän Modessa on kuitenkin kyse kokonaisuudesta, vaikka onkin hyvä että kovinkin tasaisen alun jälkeen levyltä löytyy myös omillaan toimivia biisejä.

Posted in , , , | Leave a comment

#471 Closer to the People

                      Tyylikästä tunnelmointia


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: The Way You Move, Don't Turn Your Back on Me, Night Is a Bird
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                  
                                  7.3

Mieleen jäävän, poikkeuksellisen äänen omaava Tanita Tikaram varmisti paikkansa popmusiikin historiassa vuonna 1988 ilmestyneellä debyyttilevyllään (Ancient Heart), jonka biiseistä minulla on muistumia Twist In My Sobrietysta ja Cathedral Songista. Muut levyt ovat käsittääkseni menneet suurelta yleisöltä hieman ohi. Ei Tikaram vaikutakaan miltään hittien perässä juoksijalta, vaan hänen musiikissaan taitaa olla enemmänkin kyse intiimistä tunnelmoinnista ja taitavasta tyylittelystä. Tyylittely niin sovitusten kuin laulamisen suhteen voi tietenkin johtaa siihen, että Tikaram voi vaikuttaa viileältä ja etäiseltä. Yhdeksännellä levyllään hän oletettavasti siis pyrkiikin lähestymään ihmisiä. Se varmasti selittääkin ”hauskan” aloitusbiisin, junan laila puksuttavan Glass Love Trainin, jonka minä skippaan suosiolla. Onneksi muut levyn biiseistä ovat taattua Tikaramia eli tyylikästä, hillityn dramaattista ja taidolla sovitettua – etenkin useissa biiseissä kuuluvat puhaltimet ovat oikein piristäviä – tunnelmointia, kuten Food on My Table. Levy on siis toimiva kokonaisuus lukuunottamatta aloitusbiisiä. Ehkä myös alakuloisen päätösbiisin, My Enemyn, olisi voinut jättää levyltä. Harmi, että jo lähes kolmenkymmenen vuoden kokemuksen omaavana Tikaram ei ole oppinut, että levyn aloitusbiisin ei tarvitse olla hilpeä menobiisi, eikä päätösbiisin herkkä tunnelmointi. Mutta muuten levy toimii.

Posted in , , , | Leave a comment

#470 Charlene

                  Sydänsuruja ja uusia alkuja


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Somebody Else Will, Addicted, Got Whatcha Want
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                  
                                  8.0
 
Tweetin, tuon amerikkalaisen sielukkaan laulajattaren, saattaa muistaa vuoden 2002 kohuhitistä Oops (Oh My). Sitä ennen hän oli käsittääkseni (siis wikipedian mukaan) kokenut musiikkibisneksen nurjaakin puolta, ja on kokenut sitä varmaankin sen jälkeenkin; nyt 14 vuotta hitistään ja debyyttilevystään (Southern Hummingbird) ja yksitoista vuotta toisesta levystään (It's Me Again) hän on vihdoinkin julkaissut kolmannen kokopitkänsä, joka kantaa hänen oikeaa etunimeään, Charlenea. Missy Elliott on yhä mukana ja vierailee levyn rytmikkäimmässä mutta silti lempeässä Somebody Else Willissä, muuten Tweet on yksin äänessä ja laulaa sensuellin seksikkäästi rakkauden tuomasta hurmiosta (Magic, Addicted), sen tuottamista pettymyksistä (Got Whatcha Want) kuin niistä ylipääsemisestä (Wont Hurt Me). Levystä nauttiminen vaatii kiireettömyyttä, mutta hyvin laadukkaasta soulr'n'b-tyylittelystä aikuisempaan makuun on kyse.

Posted in , , | Leave a comment

#469 Still Waters

                Ranskasaundia ja kesäviboja
Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Too Soon, Still Waters
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                  
                                  7.4
 
Breakbotin eli tuottaja Thibaut Berlandin ja nyt myös laulaja Irfanen kakkoslevy tarjoaa ranskasaundia jostain Daft Punkin ja Phoenixin välimaastosta. Kyse ei ole poprokkauksesta, joten Breakbot on lähempänä Daft Punkkia, mutta sen verran pop ja nostalginen kaksikon ote on, että etenkin ekan levyn (United) aikainen Phoenix tulee helposti mieleen. Irfanen ääntä kuullaan kahdeksalla biisillä (vaikkapa Get Lost ja Man Without Shadow), ja hän  on tyyliin sopiva, mutta ei varsinaisesti erityinen laulaja, joten on ihan hyvä juttu, että laulajattaret Yasmin (Arrested, My Toy, Too Soon) ja Sarah Ydoux (Back For More, Turning Around) käyvät tuomassa vaihtelua ja välillä laulua ei kuulla lainkaan (levyn päättävä ihana kepeä nimibiisi). Levy on ehkä hitusen pastissimainen, mutta silti lämmin, symppis ja kesäinen ynnä kevyesti tanssittava ja sopivasti piristävä.

Posted in , , , , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.