Näytetään tekstit, joissa on tunniste retro. Näytä kaikki tekstit

#506 Yours Conditionally

By | Published tiistai 14. maaliskuuta 2017

              Retrosaundia ja moderneja naisia


 
Julkaisuvuosi: 2017
Ensikosketus: 2017
Helmeilevimmät biisit: Ladies Don't Play Guitar, Matrimony, Baby Don't Believe
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.2
Alkuvuodesta ei ole lopultakaan ilmestynyt montaakaan levyä, jotka olisivat innostaneet minua kirjoittamaan niistä. Norjalaisen Sondre Lerchen uutukaisesta olisi voinut periaatteessa kirjoittaa (tuttua Lercheä, muutama tanssittavampi biiisi, olisin namedropannut ainakin Aztec Cameran ja Dutch Unclesin), niin kuin myös toisen norjalaisen, Ine Hoemin, kakkoslevystä (skandipoppia Lykke Lin ja Jennie Abrahamsonin välimaastossa), mutta siinäpä ne. Mutta nyt vaikuttaisi siltä, että useampikin vakiintuneempi indiesti poprockaava bändi on julkaissut tai julkaisemassa levyä – Shins julkaisi uutukaisensa ihan äsken, ja tänä perjantaina ilmestyy ainakin Real Estaten ja Spoonin uudet levyt – joten kaipa sitä voi aktivoitua hetkeksi bloggailemaan.

Kun kirjoitin aikanaan Tenniksen kolmannesta levystä, olin hitusen pettynyt ja toivoin, että duon (ihanasti laulava Alaina Moore ja ihanasti kitaroiva Patrick Riley) seuraavalla levyllä olisi enemmän menoa ja pontevampaa rummutusta. Niin ei oikeastaan ole tapahtunut, mutta kyllä Tennis on silti petrannut tekemisensä tasoa. Yours Conditionally on levynä ehyt ja vaivaton, ja tarjoaa odotetusti vahvasti -70-lukua henkivää tunnelmointia. Varsinaisia hittejä levyltä ei löydy, mutta ihan tarpeeksi tarttuvuutta ja etenkin kauneutta biiseissä – kuten vaikkapa In The Morning I'll Be Better osoittaa – kuitenkin on.

Posted in , , , | Leave a comment

#444 Ritual In Repeat

By | Published keskiviikko 9. syyskuuta 2015

                        Taas retropopataan


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Never Work For Free, Needle And A Knife
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus

                                    5.6

Retrosti indiepoppaava Tennis julkaisi kolmannen levynsä viime vuonna, vaikkakin epäilen, että Euroopassa se julkaistiinkin vasta tämän vuoden puolella. Ainakin Spotifyhin se ilmestyi vasta huhtikuussa, jos muistan oikein. Ekoilla kuuntelukerroilla, jotka siis tapahtuivat jo ennen kesää, levy ei täysin avautunut, ja jäin kaipaamaan duon kakkoslevyn, Young And Oldin, tarttuvuutta ja menevyyttä. Kesän ja nyt syksyn alun aikana levy on avautunut sen verran, että voin todeta levyn alun olevan oikein vahvan: kakkosbiisi Never Work For Free on levyn menevintä, tarttuvinta ja ihaninta antia ja sitä seuraavat Needle And A Knife ja I'm Callin' ovat varsin sävykkäitä ja melodisia lempeämpiä poppauksia, vaikka jälkimmäiseen hiipii myös hitunen kireyttä biisin aikana. Alun jälkeen levyä vaivaa lievä keskinkertaisuus ja epätasaisuus, vaikka  Alaina Mooren raukeanlempeässä tulkinnassa ei valitettavaa olekaan. Ja kyllähän Tennis kuulostaa todella miellyttävältä hieman keskinkertaisimmillakin biiseillä, kuten vaikkapa This Isn't My song ja levyn päättävä Meter And Line todistavat. Mutta, mutta... enemmän menoa ja pontevampaa rummutusta seuraavalle levylle, kiitos.

Posted in , , , | Leave a comment

#359 The Saturnettes II

By | Published tiistai 5. marraskuuta 2013

                            Portaali 1980-luvun alkuun


Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: The Movements, Morning Sun, Driving
Löytyykö levyhyllystä: Bandcamp, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                                7.7
 
Yksi viimekuun kotimaisista tapauksista musiikin osalta oli varmastikin Sin Cos Tanin toisen levyn, Afterlifen, julkaisu. Niin kuin jo aiemmassa arviossa "ennustinkin" niin levy on sitä popimpaa Hulkkosta. Afterlife ja Sin Cos Tan duo kokonaisuudessaan on popin lisäksi myös hiukan retroa; tunnelmat ja osittain äänimaailmakin tuo muistumia '80-luvusta, vaikka toteutus onkin tarpeeksi moderni että Afterlifea ei voi varsinaisesti retrona pitää. Sitä vastoin toista suomalaista toisen levyn vasta julkaissutta projektia, tamperelaisen Jani Tuovisen eli Jann Wilden The Saturnettesia, on paljon helpompi pitää retrona. Lukuisat kappaleista voisivat olla studioiden nurkista löytyneitä aarteita 1970-luvulta ja '80-luvun alusta. Retronhan ei tarvitse onneksi olla mikään negatiivinen määrite eikä se ole sitä The Saturnettes II -levynkään kohdalla.

Parasta levyssä on monipuolisuus. Wilde on ammentanut vaikutteensa monesta lähteestä ja saanut aikaiseksi niin New Order -elektroa (Television Boy/Television Girl), energisen poprokkauksen (Just Because), kohtalokkaan balladin (Let The World Keep Falling Apart) ja toisistaan sopivasti erottuvia tunnelmallisia popkipaleita (Someway, Bob From The Cure, The Movements, Morning Sun ja Driving). Omalla kohdalla parhaaksi kipaleeksi on noussut loppua kohti kasvava pophelmi The Movements, jossa tietyn vuosikymmenen vaikutus ei kuulu yhtä vahvasti kuin levyn muissa kappaleissa, eli biisin toteutuksessa on menty sen ehdoilla eikä tietyn saundin ja tyylin ehdoilla. Kuitenkin Wilde ehdottomasti vakuuttaa retrommissakin kipaleissa niin laulajana kuin säveltäjänäkin ja levyn tunnelmat ovat kohdallaan.

Mitä todennäköisimmin levy ei saa suurempaa huomiota, mikä on valitettavaa sillä se on ehdottoman toimiva paluu 1980-luvun alun tunnelmiin. Tietenkin aina voi etsiä ja ottaa kuunneltavakseen niitä "aitoja" levyjä, mutta loppujen lopuksi Wilde on säveltänyt kasan hyviä kipaleita ja toteuttanut ne parhaaksi näkemällään tavalla, ja lopputulos on oikein mainio.

Periaatteessa kaikki levyn kahdeksan biisiä ovat videobiisejä, sillä niistä kaikista on tehty tai tekeillä lofi-videot, jotka löytyvät mm. projektin/yhtyeen nettisivulta, mutta pistetään niistä tähän niin kipaleena kuin videona mainio Someway:



Posted in , , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.