Kenkiintuijottelun aatelia
Ensikosketus: 2008
Helmeilevimmät biisit: 40 Days, Souvlaki Space Station, Dagger
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä.
Levyn huumaavuus
9,5
Rakkaista levyistä on kuitenkin vaikeampi kirjoittaa kuin niistä, jotka ovat vähemmän rakkaita (kuten viime arvostelun Panteran kammotus). Miten kuvata sanoin sitä tunnetta, mitä ko. levyn kuunteleminen aikaansaa? Sitä, mikä tekee levystä niin tärkeän? Levyä, joka antaa luvan piilotella sängyssä peiton alla, kun on surullinen, mutta samalla lohduttaa? Tai levyä, jota kuuntelee aina silloin, kun on onnellisimmillaan? Entä sitten levyä, jota kuuntelee joka syksy, kun on vaikea päästää irti menneestä kesästä ja antaa periksi tulevalle talvelle? Vaikeudesta huolimatta yritän kuitenkin jälkimmäistä.
Souvlakin julkaisusta on aikaa jo 20 vuotta, mutta sen äänimaisema on iätön. Levyn avaava Alison on Neil Halsteadin raukea kuvaus ongelmaisesta, mutta huolettomasta tytöstä. Laahaava laulu yhdistettynä lempeään rumpukomppiin tuudittaa kuulijan syleilyynsä ensi hetkistä lähtien. Alisonia seuraava Machine Gun puolestaan leijuu Rachel Goswellin enkelimäisen lauluäänen varassa kohti äärettömyyttä. Levyn kolmas kappale, 40 Days kuuluu Souvlakin parhaimmistoon. Olen viimeisen viiden vuoden aikana kuunnellut kappaleen satoja kertoja enkä vieläkään ole kyllästynyt siihen. Jos kaipuuta voisi kuvailla musiikilla, kuvaisin sitä 40 Daysillä. Vastaavasti kyseistä kappaletta ei voi kuvata sanoin, se täytyy kuunnella itse.
Mutta ei Souvlakin hienot hetket lopu siihen. Levyn puolivälissä olevan Souvlaki Space Stationin hypnoottinen kaiku pakottaa kuulijansa lopettamaan kaiken muun ja keskittymään kuuntelemaan. Jo kappaleen ensimmäiset hetket vievät ajatukset mukanaan, vaikkei Goswellin huokaavista sanoista saakaan selvää. Ei haittaa, Souvlaki Space Stationin vyöryvä äänivalli riittää.
Levyn kaunein, mutta raastavin kappale on kuitenkin Souvlakin päättävä Dagger. Halsteadin lakonisen äänen, lohdullisen kitaran ja alakuloisen lyriikan vuoksi Dagger on ehkä haikein kappale, jonka tiedän. Tunnen palan nousevan kurkkuuni, joka kerran kun kuulen nämä sanat:
The sunshine girl is sleeping
She falls and dreams alone
And me I am her dagger
To numb to feel her pain
Slowdive lopetti toimintansa vuonna 1995, kun levy-yhtiö Creation sanoi sopimuksensa irti yhtyeen kanssa. Slowdiven jäsenet jatkoivat musiikin tekoa Mojave 3 -nimisenä, mutta kantri-sävytteisten kappaleiden myötä Slowdiven lumous oli poissa (ainakin allekirjoittaneen mielestä).
