Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2010. Näytä kaikki tekstit

Paljon uudelleenkierrätettävyyttä kestänyt kotimainen albumi

Levyn huumaavuus

Preerialla kaikki muuttui. Mies oli vihdoin väsännyt järkevänkuuloisen levykokonaisuuden - ihan kuin Uusivirta olisi kahdessa vuodessa kasvanut pojasta mieheksi. Albumin avaava kappalenelikko (Erika, Puberteetti, Jenni, Nukketalo palaa) on suorastaan syntisen laadukas.  Saan todella harvoin suomenkielisestä biiseistä tällaisia kuuntelukiksejä! Sanoituksissa on tietynlaista mystisyyttä - romanttiikkaa, jonka tajutakseen kuulijan pitää keskittyä biisien tarinaan. Uusivirran lyriikat eivät avaudu tosiaan välttämättä ihan ohimennen. Se on oikeastaan ihan hyvä asia. Olavi osaa taitavasti jättää biisien lyriikat tulkinnanvaraisesti auki kuuntelijalle, olematta kuitenkaan liian mystinen tai etäinen.

Jotenkin tuntuu, että suomalaisesta radiomusiikista puuttuu juuri sitä mystisyyttä, mitä Olavi Uusivirta Preeria-levyllään tarjoaa juuri sopivissa määrin. Mukana on nerokasta sarkasmia ja  viittauksia muiden suomalaisten muusikkojen tuotoksiin. Hyvänä esimerkkinä Jenni-kappale alkaa huvittavasti "Aurinko aurinko plaa plaa plaa, kumpi sen nyt saa"-lauseella, joka viittaa siis Riston muutaman vuoden takaiseen albumiin.

Musiikkia lumisen kaupungin sydämestä

Torstaina on Suomen itsenäisyyspäivä. Miten tämä sitten liitty tämänpäiväiseen arviooni, niin päätin kyseisen päivän takia kirjoittaa vaihteeksi suomenkielisestä musiikista - mistä tuleekin kirjoitettua aivan liian vähän.

Ultramariini on suomen yksi aliarvostetuimmista yhtyeistä. Kriitikot ovat kyllä tykänneet jokaisesta bändin levystä, mutta suuri kuuluisuus tai läpimurto on jäänyt tekemättä jos ei pieneksi hitiksi noussutta Elohopeaa lasketa mukaan. Tämä on sääli, sillä Ultramariini on ehdottomasti suomen parhaimpia suomeksi laulavia vaihtoehtoista rokkia/poppia soittavia yhtyeitä. Ydin on myös yksi vuoden 2010 parhaimmista suomalaisita levyistä.

Musiikillisesti Ydin ei keksi missään nimessä pyörää uudelleen, mutta harvoin kuulee näin hyvin yksinkertaisista aineksista tehtyä vaihtoehtoista rokkia. Levyllä ei ole yhtään mitään ylimääräistä ja äänimaailma on sopivan kuulas eikä millään tavalla täyteen ahdettu tai pömpöösi. Itseasiassa levyn kansitaide kertoo todella hyvin miltä tämä levy kuulostaa.

Mitä itse biiseihin tulee ovat ne järjestään erittäin hyviä ja koukuttavia melodioita löytyy sieltä täältä. Toki pieniä suvantovaiheita ja mitäänsanomattomia biisejä mahtuu joukkoon etenkin levyn puolivälissä. Se annettakoon anteeksi sillä pääosin biisimateriaali ja etenkin levyn tunnelma on koukuttava. En tahdo eritellä biisejä mitenkään erikoisesti, mutta erityisesti mieleen jäävät levyn vahvasti avaava biisikolmikko, sekä nimikkobiisi ilmavalla kertosäkeellään ja urbaaneilla sanoituksillaan.

Ydin on tunnelmaltaan vahva levy. Se aukeaa helposti, mutta ei ala siltikään tylsistyttämään tai ärsyttämään parin kuuntelun jälkeen. Ehkä tämä johtuu siitä että ydintä on todella helppo ja mukava kuunnella - sen parissa viettää 50 minuuttia mielellään etenkin näin talvi-iltoina.

Matka meren syvyyksiin

Levyn huumaavuus

"Tästä ois saanu tosi hyvän eepeen"

Levyn huumaavuus

7,5

Kanye Westistä voi olla montaa mieltä, jonkun mielestä hän on egoistinen ääliö jolla on noussut menestyksen kautta kusi päähän, toisen mielestä Kanye taas on musiikillinen nero. Itse oon itseasiassa vähän kumpaakin mieltä, mutta mielestäni Kanyen iso ego palvelee hänen musiikkiaan ja kuuluu hänen tuotannossaan vaan positiivisella tavalla.  Siinä missä yleensä artisti tekee perinteisen musiikkivideon tekee Kanye 38min minielokuvan. Kun muut tyytyvät miksaamaan biiseihinsä vähemmän tunnettuja sampleja, käyttää Kanye vaivattomasti semmosia sampleja kuin Harder, Better, Faster, Stronger ja 21st Century Schizoid Man näin esimerksi. Jos muiden levyillä vierailee pari artistia niin My Beautiful Dark Twisted Fantasyllä vierailee mm. Alicia Keys, Rihanna, Elton John, Bon Iver, Chris Rock, Gil Scott-Heron, Drake, Nicki Minaj, Jay-Z, John Legend, Rick Ross yms. My Beautiful Dark Twisted Fantasyllä kättään lyövät siis yhteen musiikillinen nerokkuus ja suurudenhulluus - millä tavalla se toimiikaan!

Punainen on sen kuuluisan langan väri joka voi kadota suurudenhullujen ideoiden alta - etenkin musiikin suhteen. Kanye väistää tämän kuopan taidokkaasti ja punainen lanka säilyy koko levyn ajan vaikka se joutuukin välillä todella koville. Kanye ei ole koskaan ollut mitenkään hyvä räppärinä, mutta biisintekijänä hän on aina ollut huippuluokkaa. My Beautiful Dark Twisted Fantasyllä tämä biisintekotaito on huipussaan  Se taito millä suurudenhullut ideat ja megakalliit samplet lyötetään yhteen on suorastaan nerokasta. Monesti tämmöinen suurudenhulluus kuulostaa jotenkin teenäiseltä ja etäiseltä, mutta ei  My Beautiful Dark Twisted Fantasy, jolla Kanyen suurudenhulluus musiikin suhteen kuulostaa jotenkin tuoreelta ja aidolta. Kanyen iso ego kuuluu, mutta kuten sanoin vain positiivisella tavalla. Harvalla on taito tehdä oikeasti suurudenhulluista ideoista oikeasti hyviä biisejä, mutta sen Kanye osaa.

My Beautiful Dark Twisted Fantasy on pömpöösi levy myös mitoiltaan. Pituutta tällä vaatimattomat 68min ja tähän pituuteen ei mainittavia huteja mahdu mukaan, joka on jo saavutus sinänsä. Se on isompi saavutus, että levy sisältää monta mainota hetkeä ja biisiä. Itselleni parhaimmiksi biiseiksi nousevat jo mainitun  21st Century Schizoid Man -samplen sisältävä Power, levyn ehkä tunnetuin sinkkulohkaisu All Of The Lights, 9 minuuttinen eepos Runaway ja Bon Iverin Woods Biisin pohjalle rakennettu Lost In The World. Meinasinpas unohtaa erittäin hienon So Apalledin, jossa itse Kanyee ei kuulla melkeinpä ollenkaan, mielenkiintoista tämäkin.

Monet voivat pitää tätä levyä aluksi sekavana ja vaikeasti lähestyttävänä ja sitä se onkin. Biisit ovat pitkiä ja todella monipuolisesti rakennettuja. Selkeitä ja helppoja sekä perinteisiä sävellyksiä on siis turha etsiä. Ja se jos mikä on mielestäni hienointa. Levy ei todellakaan paljasta parhaimpia hetkiään ekoilla kuunteluilla vaan aukenee hitaasti ja palkitsee kärsivällisen kuuntelijansa ansiokkaasti. Hienoja hetkiä ja melodioita löytyy erittäin paljon nyanseista puhumattakaan melkeinpä jokaisesta biisistä, kun jaksaa vaan etsiä ja kuunnella keskittyneesti. Älä siis huoli jos ekoilla kuunteluilla levy ei ota otetta sinusta ja jää vaan kasaksi hahmottomia biisejä, minullekin ensimmäisinä kuunteluilla aukesi vain levyn mittapuulla helpoin biisi Runaway, pituudestaan huolimatta. Mitä se kertoo levystä jonka helpoimmin avautuva biisi on 9min? Tämä kannattaa mielellään selvittää itse.

Kanyesta siis voi olla montaa mieltä ja vaikka et todellakaan hänen persoonasta pidäkkään, niin voin silti suositella tätä levyä sinulle. Heitä ajatus Kanyestä henkilönä romukoppaan ja kuuntele Kanyeta muusikkona, sillä siinä hän on todella hyvä! Minä itse en henkilökohtaisesti kuuntele paljon räppiä tai hip-hoppia, mutta tämä levy on ja pysyy kuuntelussa säännöllisin väliajoin, erinomaista musiikkia yli genrerajojen.

Levyn huumaavuus

Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Noniin, ja itse levyyn. Mulla on tänään analyysissä Uusi-Seelantilaisen The Naked And Famousin lupaava vuonna 2010 julkaistu debyyttilevy Passive Me, Agressive You.

Kuinka monta Uusi-Seelantilaista yhtyettä tiedätte? Niinpä, en minäkään tiedä monta erinomaisen Ladyhawken lisäksi.  The Naked And Famousin yltää samalle tasolle, vaikka bändi ei ehkä keksikään pyörää uudelleen on tätä debyyttiä silti mielyttävä kuunnella, etenkin äänimaailmansa takia, joka tuo itselleni mieleen paikoitellen M83, joka ei voi olla huono asia. Plagioimiseen ei silti onneksi ryhdytä, vaikka esimerkiksi Eyes liippaa läheltä juuri mainitun M83 reviiriä kuulostaen silti itseltään.

Passive Me, Agressive You on kauttaaltaan laadukas levy, jolle ei pahempia huteja ole eksynyt, ellei a Wolf In Geek's Clothingin turhaa agressiivisuutta oteta huomioon. Soundipuoli on tuttua Shoegazeen kallellaan olevasta elektrosta, kaikua, möyryviä bassovalleja, isoja komppeja ja kaikkea muuta, mitä nyt yleensä galaksien tavoittelemiseen soundillisesti tarvitaan.

Olen monesti nostanut levyltä esiin yksittäisiä biisejä, mutta tämän levyn kohdalla se on jotenkin mielestäni turhaa, koska en oikeastaan osaa nostaa mitään tiettyä biisejä muita paremmiksi ja onko se edes välttämätöntä? Joku tietty biisi toimii tietyllä kuuntelukerralla paremmin kuin muut, kun taas toisella kuuntelukerralla joku toinen biisi nousee siin, riippuen silloisesta fiiliksestä. Toisaalta jos joku biisi pitää nostaa esiin, niin Young Blood kertoo aika paljon tästä levystä ja etenkin tietynlaisesta nuoruuden fiiliksestä ja energiasta, josta jo biisin nimikin saattaa vihjailla. "can you whisper?"

Tämä bändi on semmonen, jonka mielelläni näkisin soittamassa biisejään vaikkapa Flow:n jommalla kummalla telttalavalla jengin tanssiessa musiikin tahtiin nauttien suomen kauniista kesästä, täynnä lämpöä, rakkautta, läheisyyttä sekä tietenkin hyviä ystäviä hyvän musiikin äärellä. Tästä levystä tulee hyvä mieli, mutta samalla näin talvella haikeus ja kaipuu kesään, no 4kk päästähän kesä ja festarit jo on. 

Levyn huumaavuus

7.8