Kuttuilua ja kannaottoja
Julkaisuvuosi:2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Joensuu, Yökerhoon, Terminator 2
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
8.5
On joulukuu ja vuosi vaihtuu kuukauden
päästä. Vuoden päättyessä tehdään perinteisesti listoja
vuoden parhaista levyistä ja biiseistä ja niin tapahtuu myös tässä
blogissa. Viikon parin sisään voit siis lukea, mikä oli kaikkein
parasta tässä vuodessa musiikin osalta meidän mielestä. Vielä tällä viikolla kirjoitellaan
perinteisiä arvioita, tosin niin tänään kuin huomennakin
käsittelyssä on aiemmin tänä vuonna ilmestyneitä kotimaisia
levyjä, jotka menisivät omassa listauksessani ainakin vuoden 30 parhaan kotimaisen levyn joukkoon. Tämänpäiväinen levy on joensuulaisen Eläimen Joensuu.
Joensuu on angstinen ja kusipäinen levy, jolla Eläin aukoo päätään niin Joensuulle, politiikoille, miehille, tehtaalla työskenteleville, klubeilla käyville, entisille rakkaille ja varmasti monelle muullekin taholle ja asialle. Päänauonnan taustalla on raikasta ja menevää rockausta ja poppausta, joka saa hymyn huulille. Kertosäkeet ovat tarttuvia, soitto sopivasti raskauden ja keveämmän otteen välillä tasapainottelevaa ja meno piristävää kaikessa äärinegatiivisuudessaan. Mukana on myös sopivasti kunnianhimoa; monikaan kipale ei tyydy pelkkään poppailuun, vaan aina jossain kohtaan joko soiton tai sanojen puolesta Eläin "pilaa" biisien hittipotentiaalin.
Levyltä löytyy monta helmeä: nimibiisi on menevä angstianthemi, Tehtaassa on raivokasta ja menevää kuttuilua, Statuksessa on upean ärjyt kitarat ja hurja laulu, Yökerhoon on pirteän ärsyttävä ja Terminator 2:ssa on kaunis laulu (ainakin kertosäkeen ajan), siitä kuinka toivo on mennyttä. Kaikesta mainioudesta huolimatta Eläintä ei ole nostettu vaikkapa Riston tai Minä ja Ville Ahosen tai edes Pimeyden tasolle. Ehkä Eläin on hieman liian ironinen tai äänekäs tai vinoileva, liian raskas poppareille ja liian kevyt rokkareille ja vielä raskaammasta menosta pitäville. Tai ehkä se vain tarvitsee vielä lisää Terminator 2:n kaltaisia biisejä. Seuraavalla levyllä sitten.
Joensuu on angstinen ja kusipäinen levy, jolla Eläin aukoo päätään niin Joensuulle, politiikoille, miehille, tehtaalla työskenteleville, klubeilla käyville, entisille rakkaille ja varmasti monelle muullekin taholle ja asialle. Päänauonnan taustalla on raikasta ja menevää rockausta ja poppausta, joka saa hymyn huulille. Kertosäkeet ovat tarttuvia, soitto sopivasti raskauden ja keveämmän otteen välillä tasapainottelevaa ja meno piristävää kaikessa äärinegatiivisuudessaan. Mukana on myös sopivasti kunnianhimoa; monikaan kipale ei tyydy pelkkään poppailuun, vaan aina jossain kohtaan joko soiton tai sanojen puolesta Eläin "pilaa" biisien hittipotentiaalin.
Levyltä löytyy monta helmeä: nimibiisi on menevä angstianthemi, Tehtaassa on raivokasta ja menevää kuttuilua, Statuksessa on upean ärjyt kitarat ja hurja laulu, Yökerhoon on pirteän ärsyttävä ja Terminator 2:ssa on kaunis laulu (ainakin kertosäkeen ajan), siitä kuinka toivo on mennyttä. Kaikesta mainioudesta huolimatta Eläintä ei ole nostettu vaikkapa Riston tai Minä ja Ville Ahosen tai edes Pimeyden tasolle. Ehkä Eläin on hieman liian ironinen tai äänekäs tai vinoileva, liian raskas poppareille ja liian kevyt rokkareille ja vielä raskaammasta menosta pitäville. Tai ehkä se vain tarvitsee vielä lisää Terminator 2:n kaltaisia biisejä. Seuraavalla levyllä sitten.
Tekstit
