”Mun piti kertoo siitä kaikesta, taivaasta toivosta sulle… mut jos mä kerron kuitenkin ensin tän unen…”
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: vaihtelee
Löytyykö levyhyllystä: joo
Levyn huumaavuus
9.6
Suomenkielinen musiikki on minulle kiinni identiteetissäni
lyriikoiden kautta, se tulee ihon alle ja se on enemmän omaani kuin mikään muu.
Nuorena villikkona sydämeni etsi tietään sen pariin tekemättä mitään
ihmeellisempiä löytöjä. Ville Leinoseen törmäsin ensimmäistä kertaa Radio
Suomipopin aalloilla yläasteen alkupuolella. Muistuu mieleeni, kun ystävääni
haukuttiin iljettäväksi Leinoseksi. Kovisten puheet jättivät leiman mieleeni,
ja siitä leimasta pääsin eroon vasta Suudelmittaren löytämisen myötä 2010. Ville
Leinosen ura lähti liikkeelle Einstürzende Neubauten –vaikutteisesta
Raastinlauluja –levystä. Nopeasti tämän jälkeen hän löysi
iskelmäprinssi-identiteettinsä Valumo-yhtyeen kanssa; Majakanvartijan unta
edeltänyt aikakausi huipentui kuitenkin soololevynä tehtyyn Suudelmittareen.
Teemalevyissä on tärkeää lukea käyttöohjeet heti alussa jos
niitä löytää levyn kansien välistä. Majakanvartijan unen kohdalla ne voi onneksi
löytää. Yksinkertaistettuna käyttöohjeet kertovat, että Majakanvartijan unta
varten on löydettävä oikea rentoutumisen tila, jota ei muuhun maailmaan
keskittymällä voi saavuttaa. Levyä tehdessään Leinonen on kertonut löytäneensä uudenlaisen
vapautuneisuuden sisältään ja se näkyy ensisilmäyksellä täydellisenä
suunnanmuutoksena kappaleiden nimissä.
Majakanvartijan ”hölynpölyisyydessä” on kyse siitä, että
alitajunnasta tulevan luovuuden ja levylle päätyvän musiikin ja lyriikoiden
välillä oleva järjen muuri on murrettu. Tämän vuoksi unimaailmaa kuvaava teos
vaatii oman rauhallisen kuuntelupaikkansa, jossa matala vireystila auttaa
siihen maailmaan pääsemisessä. Levy tekee työtään mielessä hiljalleen – sen sekaisuus
on pelkkä hyve. Unessa käsitellään huolta ihmiskunnan tulevaisuudesta ja kaipuuta
lapsuuden maailmaan.
Musiikillisesti Majakanvartijan uni on jonkin sortin
psykedeelistä folkkia, jota ajoittain säestetään erilaisten kilistimien avulla.
Levyn tyyli risteää Devendra Banhartin, Animal Collectiven hissumpien
kappaleiden ja klassisten lastenlaulujen välillä. Tempo vaihtelee ja luo
dynamiikkaa levyyn kokonaisuutena. Itselleni tärkeimmiksi kappaleiksi ovat
kasvaneet hitaimmat kappaleet L'Ancre, La Croix, Le Coeur, Sumunummienunilillukka
ja Tiike-Rini osittain julistavuuden vähäisyyden ja absurdiuden ansiosta.
Kappaleet sopivat toisiinsa ja yhdessä luovat matkan alitajuntaan. Ainoa häiritsevä
puoli tuntuu olevan liian päällekäyvä ilmastonmuutospelko – Tai vaan toi von
taa on kertosäkeeltään todella suoraa puhetta.
Majakanvartijan unen sisäistin itse viimeistään siinä
kohtaa, kun vuosi sitten kävin klassikkolevykeikalla Tavastialla. Kokemus oli
tajunnanräjäyttävä, todellista toimivaa hullua sekoilua ilman mitään
tekotaiteellisuuden tunnetta. Keikka oli askel levyn sisälle syvempään
transsitilaan. Väitän, että livemuusikkona Leinonen on maailman aivan ehdotonta
huippua. Keikalle todellakin kannattaa eksyä.